Elämä on orjuutta, ellei meillä ole rohkeutta kuolla – kaipaan lisää rohkeutta normien kirjoittamiseen
”Pykälää ei voi kirjoittaa selvemmin, koska EU:n komissio saattaa laittaa meille kysymyksen siitä.”
Saan punaisia näppylöitä aina kun kuulen tuon lausahduksen tai vastaavan. Usein sitä edeltää toive saada pykälän tekstiä selvemmäksi ja ymmärrettävämmäksi. Mutta, kirjoitusasuahan ei voida muuttaa, kun direktiivissä on juurikin käytetty tuota tiettyä rakennelmaa tai termiä.
Mitä sitten! Ei suomalaisesta lainsäädännöstä tarvitse luoda juristeriaa tai loputtomiin riitoihin johtavaa sekamelskaa vain siksi, että pelätään komission kysyvän: ”Mitä olette tarkoittaneet tällä – vastaako pykälänne direktiivin ajatusta?” Vastaamallahan siitä yleensä pääsee.
Lainsäätäjällä tuntuu sekaantuvan kaksi erillistä, toisiinsa nähden vastakohtaista lainkirjoitusmenetelmää direktiivien kansallisessa täytäntöönpanossa – uudelleenkirjoitusmenetelmä ja inkorporointimenetelmä. Näistä jälkimmäinenhän jo kuulostaakin siltä, että sitä tulisi välttää.
Uudelleenkirjoittamismenetelmällä tarkoitetaan sitä, että kansallinen lainsäädäntö mukautetaan direktiiviin sisällyttämällä kansalliseen lainsäädäntöön säännöksiä, joiden sisältö vastaa direktiivin säännösten sisältöä, mutta joiden sanamuoto ja lakitekniset ratkaisut noudattavat kansallista lainkirjoitustapaa. Direktiivin uudelleenkirjoittaminen on luonteva täytäntöönpanomenetelmä silloin, kun direktiivi antaa jäsenvaltiolle liikkumavaraa, kuten vähimmäisdirektiivi, joka edellyttää tietyntasoista sääntelyä, mutta sallii myös pidemmälle menevän sääntelyn.
Inkorporointimenetelmällä tarkoitetaan sitä, että direktiivin säännökset sisällytetään sellaisinaan kansalliseen lainsäädäntöön. Inkorporointi on suositeltava täytäntöönpanomenetelmä vain siltä osin kuin direktiivin teksti on yksityiskohtainen ja tarkka eikä jätä jäsenvaltiolle liikkumavaraa täytäntöönpanon toteuttamisessa.
Eli lainkirjoittajalle tiedoksi!
Direktiiviä ei ole tarkoitus soveltaa sellaisenaan jäsenvaltiossa, vaan se edellyttää yleensä erillistä täytäntöönpanoa kansallisella tasolla. Direktiivi muunnetaan kansalliseksi lainsäädännöksi tehokkaasti siten, että sen tavoitteet toteutuvat.
Toivonkin lainkirjoittajille rohkeutta käyttää omaa asiantuntemustaan ja omaa järkeään!
Toinen näppylöitä aiheuttava väite on lisätehtävien asettaminen kuntien viranomaisille sillä perusteella, että EU:ssa on jo näin päätetty, eikä me voitu vastustaa päätöstä, kun Suomella on niin pieni ääni siellä.
Ei kiinnosta!
Jos omat voimat eivät riitä, tulee miettiä muita keinoja. Liittoutua, ajaa yhteisiä etuja, kuulla sidosryhmiä. Yhteistyötä voidaan tehdä tarvittaessa myös alue-, paikallis- ja muiden viranomaisten kanssa. Myös muiden sidosryhmien kuuleminen on paikallaan samalla tavoin kuin kansallista lainsäädäntöä valmisteltaessa. Ei tulisi hirttäytyä vain omaan itseensä, vaikka se helpoin tie olisikin.
Toivonkin Suomen edustajille rohkeutta heittäytyä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle!
Otsikon ajatelma on pari tuhatta vuotta sitten eläneen roomalaisen Senecan yksi kuolemattomista lausahduksista. Lucius Annaeus Seneca (n. 4 eaa. – 65 jaa.) oli roomalainen valtiomies, konsuli, kirjailija ja stoalainen filosofi. Seneca oli keisari Neron opettaja ja neuvonantaja, mutta joutui lopulta tekemään itsemurhan tämän painostuksesta.
Marko Nurmikolu
Lakimies, Kuntaliiton Alueet ja yhdyskunnat -yksikkö
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kuntaliiton blogissa
Lisää aiheesta:
Parempi EU-sääntely on miljardiluokan kysymys kunnulle
