Hallituksella ei ole voimaa tehdä suuria uudistuksia
Odottavan aika käy pitkäksi. Tämä vanha sanonta alkaa sopia jo aika hyvin sote-uudistuksen etenemiseen. Sosiaaliministeri Paula Risikko, kok., sanoi vihdoin ääneen sen, mikä on ollut jo pitkään tiedossa: sote-uudistus ei voi toteutua esitetyllä mallilla, koska kuntauudistuskaan ei toteudu. Vastuukuntamalli on törmännyt perustuslakiin, eivätkä vastuukunnan ympärille piirretyt hallintohimmelit ole juurikaan ihastusta herättäneet.
Ongelma on luonnollisesti poliittinen, hallituksella ei ole voimaa viedä läpi ”suurta kuntauudistusta”. Vasemmistoliitossa puuhataan jo lähtöä, koska valmisteilla olevat säästöt ovat puolueen punaisimmalle laidalle liikaa. Siellä siis oltaisiin valmiita ottamaan lisää velkaa lastemme maksettavaksi.
Jotenkin sote-ratkaisu pitäisi saada liikkeelle. Virkamiestyöryhmä jatkaa työtään, mutta aikamoisessa usvassa. Tarve on kaikilla tiedossa, mutta mikä on päämäärä?
Vaikeaa näyttää olevan päätösten teko myös valtionosuusjärjestelmästä. Sitähän piti selkeyttää ja tehdä läpinäkyvämmäksi. Yhtenä keskeisenä kriteerinä Arno Miettisen esityksessä ovat sairastavuus ja ikääntyneisyys. Nyt läntisen Suomen kunnat ja kaupungit ovat heränneet tosiasiaan, että esitys siirtäisi rahaa vähemmän sairastavasta läntisestä Suomesta itään. Kaikkein eniten tämä koskee RKP:n kuntia, joissa ollaan reippaita ja terveitä.
Tässä numerossa käsitellään laajasti myös opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) virkamiesten esitystä siirtää koko opetustoimi kunnilta suoraan valtion holhoukseen. Se oli virkamiesten vastaus hallituksen pyytämiin säästöesityksiin. Osin tämä oli odotettavissa sen jälkeen, kun toisen asteen koulutuksen rahat irrotettiin valtionosuusuudistuksesta kesällä, ministeriön ja koulutuksen järjestäjien ankaran lobbauksen jälkeen.
Elääkö opetusministeriö ihan omaa elämäänsä? Maan hallitusta tämä itsetietoisten virkamiesten joukko ei ainakaan näytä kuuntelevan. Ei siis ihme, että Henna Virkkunen, kok., nyt sekä hallinto- että kuntaministerin roolissa haukkui ministeriön ja sanoi, että ”siellä ei suhtauduta asiaan vakavasti” .
Opetusministeriö on ilmeisesti saanut liian pitkään elää omaa elämäänsä, jos se voi olla piittaamatta siitä, mitä muualla yhteiskunnassa tapahtuu. Osin kysymys lienee yksinkertaisesti vallan halusta, mutta sen takaa kurkistaa vahva poliittinen keskusohjauksen ideologia. Keskittäminenkö ratkaisee ongelmat aikana, jolloin alueelliset ja paikalliset erot ja tarpeet kasvavat koko ajan? Miten tämä osuu yksiin sen kanssa, että kunnilla toisaalla on yhä suurempi vastuu nuorten syrjäytymiskehityksen pysäyttämisestä? Se vaatisi päinvastoin yhä tiiviimpää yhteistyötä ja parempaa tiedonkulkua esimerkiksi sosiaaliviranomaisten ja koulujen välillä.
Kun ministeriöt eivät saaneet hallituksen pyytämiä säästöehdotuksia aikaan, ja Kuntaliitto kieltäytyi kunniasta, hallitukselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin turvautua perinteiseen tapaan; leikkauslistat tilataan VM:n virkamiehiltä. Nyt niitä kuuluisia ”Sailaksen listoja” laatii Martti Hetemäen työryhmä. Ja kiire on kova.
Hannu Kataja
Päätoimittaja, Kuntalehti
Kirjoitus on Kuntalehden 14/2013 pääkirjoitus
