Walter Isaacson kertoo kirjoittamassaan Leonardo da Vincin (1452–1519) elämäkerrassa, että nero suunnitteli kirjaa, jossa hän kuvaisi kaikki mahdolliset tärkeät asiat ihmisen anatomiasta ja tunteista sekä muusta maailmanjärjestyksestä. ”Sitten kuvataan Työ, johon liittyvät vetäminen, työntäminen, kantaminen, pysäyttäminen, kannatteleminen ja sen sellainen”, Leonardo kirjasi suunnitelmaansa.

Mitähän Leonardo kirjoittaisi työstä tänä päivänä?

Jos jo ennen koronavirusta moni kunta-alalla pohti työn merkitystä, viimeistään koronavirus on saanut monet kyselemään ja pohtimaan oman työn merkitystä. Osa kokee oman työnsä liiankin merkitykselliseksi, ja sen kiistaton välttämättömyys saattaa tuntua ahdistavalta, jopa painostavalta.

Etätyöhön ja digitaalisuuteen sopeutuminen on nyt saanut itse kunkin pohtimaan, mitä minä oikeastaan teen. Tätäkö minä haluan? Mitä järkeä tässä kaikessa on? Mihin tämä johtaa? Millainen tulevaisuus meillä on edessämme?

Osa pelkää tulevaa, osa odottaa sitä malttamattomana. Osa kokee paikkansa uhattuna, osa tietää, että oma paikka on liiankin turvattu, joskin työnkuvaan ja työn tekemisen tapaan liittyvät odotukset ja ennustukset saattavat herättää epävarmuutta.

          *                    *                   *

Millaista meidän työmme nykyään oikeastaan on? Oliko Leonardon kuvaus sittenkin kaiken kattava: vetämistä, työntämistä, kantamista, pysäyttämistä ja kannattelemista? Mitä sinä vedät, mitä työnnät, mitä kannat, kannattelet tai pysäyttelet? Mieti hetki.

Näen itse omassa työssäni monenlaisia organisaatioita erilaisten muutosten kourissa. Milloin ihmisiä pitää saada oppimaan uusia asioita, milloin selvitellään kriisejä ja milloin ideoidaan tulevaisuutta. Riippumatta siitä, mitä pelipaikkaa työssämme pelaamme tai mikä ammatillisessa roolissamme on keskeistä, meidän kaikkien työhön kuuluu sisäänrakennettuna kolme asiaa:

1 Itsesäätely. Muutokset, epävarmuus, tulevaisuuden epämääräisyys, omassa elämässä tapahtuvat erilaiset muutokset onnistumisineen ja epäonnistumisineen herättävät meissä tunteita. Se miten säätelemme omaa tunne-elämäämme ja siitä aiheutuvia reaktioita, kuuluu meidän jokaisen työnkuvaan.

2 Oman oppimisen johtaminen. On vaikea pärjätä missään ammatillisessa roolissa, jos ei omaa vahvaa otetta oman osaamisensa kehittämiseen. Oppiminen on jokapäiväinen osa arkeamme.

3 Keskusteleminen. Suurin osa asioista etenee ja ratkeaa erilaisten ja eritasoisten keskustelujen varassa. Se miten laadukkaasti ja taitavasti osaamme kuljettaa keskusteluja, määrittää kokemustemme laatua päivittäisessä elämässämme. Hyvään keskusteluun kuuluu seuraavat vaiheet: virittäytyminen, kuunteleminen, teeman tutkiminen ja jäsentäminen, lopuksi sen sulkeminen.

          *                    *                   *

Omassa työssäni näen liian paljon sitä, että osa ihmisistä istuu pulkassa ja odottaa, että joku sitä työntää, vetää tai kantaa. Ilahduttavaa on nähdä samalla suuri määrä ihmisiä, jotka päivittäin tarttuvat oman pulkkansa naruun ja iloisena kysyvät, minne lähdetään tänään.

Tänäkään keväänä ei kannata jäädä passiivisena odottamaan oman elämän tai työelämän kohtaloa, vaan pyrkiä aktiivisesti luomaan mahdollisuuksia sille, että hyvä elämä voi jatkua kriiseistä, epävarmuuksista ja pettymyksistä huolimatta.

Elämä on matka. Pitkä matka. Työelämä melkein yhtä pitkä. Tehdään tästä matkasta iloinen osallistumalla sen suunnitteluun ja toteutumiseen aktiivisesti.

Ilona Rauhala

Kirjoittaja on psykologi ja työelämän valmentaja sekä tietokirjailija.

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 5/2020.

Avainsanat
Ilona Rauhala työ

Luitko jo?