Johtaminen on taitolajinsa kirjastoissakin

”Parhaimman todistuksen nerokkuudestaan antaa sellainen ruhtinas tai sotapäällikkö, joka osaa järjestää sotansa tarkoin päämääränsä ja käytettävissä olevien keinojen mukaan tekemättä mitään liian paljon tai liian vähän.” (Sodasta. Valikoima ajatelmia. Karl von Clausewitz. Juva 1991, 109.)

Miten sodankäynti ja kirjastotoiminnan johtaminen liittyvät toisiinsa? Pienellä mietinnällä niillä on paljonkin yhteistä. Sekä sodankäynnissä että kirjastojen johtamisessa tarvitaan kummassakin strategiaa tavoiteltujen päämäärien saavuttamiseksi sekä johtamista eli näkemystä siitä, miten päämäärää kohti edetään.

Strategia pohjautuu antiikin Kreikkaan ja alun perin sillä tarkoitettiin sotajoukkoja johtavaa strategia tai sodanjohtotaitoa, jossa tehtävänä on armeijan johtaminen.

Kirjastotoiminta on rauhanomaista tiedon ja kulttuurin edistämistä, ylläpitoa ja välittämistä. Kaiken edellä mainitun suunnittelu ja toteutus vaativat kuitenkin marssijärjestystä ja suuntaa. Suunnannäyttäjäksi tarvitaan joku päättämään, mitä missäkin vaiheessa tehdään ja kuka tekee.

Johtajuus on viestintää ja oikean ajoituksen tunnistamista

Johtajan on osattava kertoa vähintään päämäärä ja askelmerkit omalle joukolleen. Johtajan on myös osattava arvioida, päästäänkö määränpäähän vai onko tehtävä suunnanmuutos tai otettava tuumaustauko.

Johtajuudessa saa tottua kriittiseenkin palautteeseen. Johtajalta kysytäänkin jämäkkyyttä olla omiensa kanssa eri mieltä. Välillä on tehtävä strategisesti tärkeitä päätöksiä vastustuksesta huolimatta.

Johtajan on entistä tärkeämpää pitää yhteyttä pääesikuntaan, jotta se on tietoinen kirjastojoukkojen etenemisestä ja matkan vaiheista. Näin joukoille voidaan tarvittaessa tarjota tukea ja oikaista kulkua, jos näkyvyys heikentyy. Johtajan tehtävänä on tauollakin pitää tahti ja suunta mielessä.

Kirjastojohtaja ei johda armeijakuntaa, vaan monialaiseen yhteisöön eli kuntaan kuuluvaa toimialaa. Perinteisesti kirjastojohtaja on noussut asemaansa kirjastotoimen substanssiosaajana. Kuitenkin häneltä edellytetään strategista silmää ja johtajuutta – ja entistä enemmän myös oman toimialan lisäksi muidenkin sektoreiden haltuunottoa.

Instituutioiden rajat on tehty ylitettäviksi

Entä jos johtajuus onkin oma substanssiosaamisen alueensa. Takaako kirjastoammatillinen koulutus siihen riittävän osaamisen?

Julkisella puolella on entistä enemmän peräänkuulutettu ammattijohtajuuden perään. Saataisiinko sitä kautta kirjastoalalle sellaista sosiaalista ja tiedollista osaamista, jota johtajalta edellytetään?

Johtajan katseen kun pitäisi kohdistua aikaisempaa enemmän ulospäin ja tunnistaa maastosta oleellisesti etenemiseen liittyviä seikkoja. Samoin tulisi löytää liittolaisia joiden tuella eteneminen olisi mahdollista paikoin kivikkoisessakin maastossa.

Toimintamahdollisuuksien lisääminen olisi johtajuuden ytimessä ja se voisi tarkoittaa erityisesti poikkihallinnollisia keskusteluja ja kokouksia, joissa päätetään resursseista, luodaan suhteita ja päätetään yhteisistä tavoitteista.

Aika moni kirjastolaitos on edelleen muutaman henkilön muodostama työyhteisö ja vertaus joukkojen johtamisesta voi siihen verrattuna tuntua varsin vieraalta. Moni johtaja-asemassa oleva kun tekee osan päivää kirjastoammattilaisen töitä ja kokee riittämättömyyttä, kun aika ei riitä kaikkeen.

Tulevaisuudessa toimialojen raja-aidat muuttuvat ja toimitiloja käytetään joustavammin monenlaiseen toimintaan. Ammatillisista siiloista ollaan vähitellen siirtymässä monialaisen ja moniammatillisen työyhteisön kipparointiin.

Voidaanko silloin enää lähteä siitä, että kirjastotoiminnan johtajan täytyy edelleen tietää johtamastaan toimialasta ammattilaisen veroisesti?

Entä jos luettelointi ja kirjastojärjestelmän tuntemus olisikin sitä hoitavien ammattilaisten tehtävänä ja johtaja voisi keskittyä johtamiseen ja verkostoitumiseen?

Johanna Selkee

Erityisasiantuntija, Kuntaliiton opetus ja kulttuuri -yksikkö

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kuntaliiton blogissa