Kuntaelämää: 100 ensimmäistä päivää
Jokaisella on oma henkilökohtainen syynsä lähteä ehdolle kunnallisvaaleihin. Minut ehdokkaaksi ajoi halu vaikuttaa kotikuntani asioihin. Olin toiminut jo aikaisemmin Järvenpään nuorisovaltuustossa ja päässyt näkemään vilaukselta kuntavaikuttamisen arkea. Olin nähnyt ja kokenut konkreettisesti tarpeen nuorelle näkemykselle päätöksentekoon, joka valitettavan monen kunnan valtuustosta puuttui. Halu vaikuttaa ja panna itsensä likoon saivat minut allekirjoittamaan kaavakkeen, jolla lupauduin ehdokkaaksi vaaleihin. Puolue oli tuttu jo entuudestaan nuorisopolitiikasta, eikä sen arpomiseen tarvinnut käyttää enää aikaa.
Päätös kannatti – tulin valituksi lokakuun 2012 kunnallisvaaleissa kotikuntani kunnanvaltuustoon 153 äänen turvin. Kertaheitolla minusta tuli paitsi kotikuntani, myös puolueeni valtakunnallisesti nuorin valtuutettu. Työskentely kohti vaalipäivää oli ollut tarmokasta ja palkitsevaa – mainosten jakoa ja facebookviestintää, mutta ennen kaikkea kuntalaisten kohtaamista paikallisella torilla ja ostoskeskusten edustalla.
Helposti sitä luulisi, että poliittinen taistelu loppuu ainakin hetkeksi vaali-iltaan. Pian sain kuitenkin huomata, että vähintään vaalitaistelun veroinen soppa kehkeytyi luottamuspaikkojen jaosta. Osallistuin paikkaneuvotteluihin oman puolueryhmäni edustajan ja sain nähdä omin silmin demokratian toteutumista käytännössä. Kansan äänen sijaan näissä vaalien ”jälkiselvittelyissä” vallan ottivat neuvottelutaktiikat ja sitkeys. Poliittisen kädenväännön makua oli ilmoilla.
Vaaleissa enemmistön saavuttaneiden pienten ja keskisuurten puolueiden yhteistyö tuotti tulosta. Ilmeisesti jo pitkään suunnitteilla ollut tekninen vaaliliitto pyyhki pöytää sosialidemokraattien ja kokoomuksen kustannuksella. Keskeiset luottamuspaikat siirtyivät pääsääntöisesti uusiin käsiin. Toisaalta, omasta henkilökohtaisesta menestyksestäni huolimatta vaalien lopputulos oli ollut omalle puolueelleni tappiollinen. Luottamuspaikkojen väheneminen oli siis osaltaan odotettavissa. On kestämätöntä olettaa loputtomiin, että vaalit hävitään, mutta luottamuspaikkaneuvottelut voitetaan.
Luottamuspaikkajako toi itselleni eteen uuden ja yllättävän haasteen. Hetken meni, ennen kuin täysin ymmärsin minulle esitettyä tarjousta – olinhan pyöritellyt mielessäni lähinnä paikkaa jossakin lautakunnassa. Minulle tarjoutui mahdollisuus – jos sen vain hyväksyisin – ryhtyä toimimaan kuntani uuden Sivistys- ja vapaa-ajan lautakunnan puheenjohtajana. Pitkään asiaa harkitsin – paikan mukanaan tuomaa vastuuta en voinut vähätellä. Lopulta päädyin ottamaan paikan vastaan. Uskoin, että tässäkään tehtävässä nuori näkemys ja innokkuus eivät olisi pahitteeksi.
Luottamuspaikkojen jako sinetöi vaalituloksen ja vaalikausi sai alkaa toden teolla. Alku on ollut nopea – uusia termejä, asiakokonaisuuksia ja tietoa on tullut ovista ja ikkunoista. Asioiden merkitystä ei ole vähentänyt se valtakunnallinen paine, joka Suomen kuntakentän päälle laskeutuu Arkadianmäeltä. Kuntauudistus sekä sosiaali-ja terveysuudistus ovatkin odotetusti hallinneet kuntaelämää Järvenpään valtuustossa.
Mutta mukaan on mahtunut toki paljon muutakin – uusia tuttavuuksia yli puoluerajojen sekä mahdollisuus tutustua rakenteisiin asioiden takana. Erityisen kiinnostavaksi, mutta myös haastavaksi olen kokenut lautakuntatyöskentelyn. Puheenjohtajuus ja sen mukanaan tuoma vetovastuu lautakunnan toiminnasta ei aina ole ollut helppoa, mutta kun kerran onnistuu koputtelemaan kokouksen onnistuneeseen lopputulokseen, löytyy taas intoa jatkaa eteenpäin.
Pyrin tämän Kuntaelämää-blogin kirjoitusten kautta tuomaan esille valtuutetun arkea. Pyrin myös kertomaan, millaisten asiakysymysten parissa työskentelen ja miksi kannattaa osallistua kunnalliseen päätöksentekoon. Kuntapolitiikka on oikeasti mielenkiintoista ja palkitsevaa!
Eemeli Peltonen
Kirjoittaja on järvenpääläinen kunnanvaltuutettu (sd.) ja kuntansa Sivistys- ja vapaa-ajan lautakunnan puheenjohtaja.
