Kuntaelämää: Läheisyysperiaate unohdettiin jälleen
Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti eilen kuntiin lausunnolle sote-järjestämislain luonnoksen. Asiaa on valmisteltu siitä saavutetun parlamentaarisen sovun jälkeen kaikkien puolueiden kesken ja jollain tasolla tämä myös näkyy lakiluonnoksen valmistelussa.
Lopputulos on hivenen sekava yhdistelmä kaikkien puolueiden näkemyksistä. Tämä toki todentaa Winston Churchillin mietteen, jonka mukaisesti demokratia on vihoviimeisin
hallintojärjestelmä, mutta se on paras, joka meillä on käytettävissämme.
Lakiluonnos asettaa erityisiä haasteita Suomen
syrjäisimmille maakunnille, eikä mikään lakiluonnoksessa esitetty takaa, että
lähipalvelut säilyisivät myös syrjäisemmillä seuduilla. Lakiluonnos sisältää
lauseen, jonka mukaisesti ”palveluja saa keskittää vain, jos palvelujen
saatavuus ja laadun turvaaminen edellyttävät erityisosaamista tai kalliita
investointeja tai niiden tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas toteuttaminen
edellyttävät sitä.” Tämä lauseke käytännössä mahdollistaa kaikenlaisen
keskittämisen, mikäli se todetaan tarpeelliseksi. Tuon toteamisen taas tekee
viime kädessä sosiaali- ja terveysministeriö, jolla on oikeus hyväksyä tai
hylätä järjestämisvastuussa olevan sote-alueen palveluiden
järjestämispäätökset.
Suomen pohjoisin sote-alue kattaa yli puolet Suomen
pinta-alasta. Tälle valtaisalle alueelle sijoittuu käytännössä kaksi suurta
poliittisen vallan keskittymää, Oulu ja Rovaniemi. Pienten kuntien päätösvalta
niitä koskettavissa asioissa on olematon ja nyt suunniteltu hallintojärjestelmä
aiheuttaa todennäköisesti suuria ristiriitoja sote-alueen sisällä. Mielestäni
lakiluonnoksessa on, jälleen kerran, unohdettu hallintoamme ohjaavista
keskeisistä periaatteista läheisyysperiaate, jonka mukaisesti ihmisiä
koskettavat päätökset tulee tehdä mahdollisimman lähellä heidän elinpiiriään.
Mielestäni sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki
tarvitsee rinnalleen lähipalvelulain, jossa selkeästi määritellään lähipalvelut
ja niiden sijainnille asetetaan selkeät rajat. Vaarantuuko kansantaloutemme,
mikäli lailla todetaan, että esimerkiksi terveysaseman on sijaittava enintään
70 kilometrin etäisyydellä kansalaisesta? On myös selvää, että maamme
pohjoisimmat alueet tarvitsisivat enemmän alueellista autonomiaa sen suhteen,
miten ne sote-palvelunsa järjestävät. Valtion tulisi kerrankin toimia luovasti
ja olla valmiina säätämään esimerkiksi Lapin sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelurakenteesta erillisellä lailla.
Sote-järjestämislakia käsiteltäessä ei tule unohtaa myöskään
vuoden 2015 alussa voimaan astuvaa uutta päivystysasetusta, joka on
toteutuessaan varsinainen keskittämisen täsmäase. Uusi päivystysasetus johtaa
väistämättä päivystystoiminnan keskittämiseen sekä synnytyssairaaloiden
vähenemiseen.
Positiivista on kuitenkin suunniteltu perusterveydenhuollon,
erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon intregraatio. On selvää, että
nykyjärjestelmämme ei enää kanna tulevaisuuteen, mutta lain tulisi ottaa
paremmin huomioon alueelliset erityispiirteemme. On nimittäin muistettava, että
palvelu joka ei ole saavutettavissa, ei ole oikea palvelu.
Mikko Kärnä
Enontekiön kunnanjohtaja
Kirjoitus on alun perin julkaistu Mikko Kärnän blogissa Uusi
Suomi -sivustolla.
