Kuuntele tutkijoita

Mikä on tärkeintä, jotta kielivähemmistö voi pysyä hengissä tulevaisuudessa? Miten hallinto pitäisi järjestää? Joukko Svenska social- och kommunalhögskolanin tutkijoita esitti itselleen nämä kysymykset tutkimuksessa, joka tehtiin Svenska kulturfondenin toimeksiannosta ja yhteistyössä Kuntaliiton kanssa.

Tutkimustyö johti käytännön suosituksiin, mikä ei ole kovin tavallista. Tällöin hypätään ikään kuin tutkijan yliopistomaailmasta konsultin tai poliitikon maailmaan. Keskusteluissa pärjääminen vaatii sekä pitkää kokemusta että paljon rohkeutta. Tutkimuksista haettu suosituksia aikaansaava vipuvoima on kovasti arvokasta. Siksi kunnallispoliitikkojen on nyt todella syytä kuunnella, mitä tutkijat sanovat.

Olemme kuntakentällä muutoksen edessä: pian meillä ei ole ainuttakaan ruotsinkielistä kuntaa jäljellä Manner-Suomessa. Taloudellisista syistä ja valtionosuusuudistuksen luojien pikkumaisuuden vuoksi Närpiö, Luoto ja Korsnäs ovat pakotettuja hakemaan kaksikielisen kunnan asemaa vapaaehtoisesti. Sen jälkeen asemaltaan ruotsinkielisiä kuntia ovat vain Ahvenanmaan kunnat. Jonkun mielestä sillä ei ole väliä, mutta asialla on toki olennainen merkitys ruotsin kielen asemalle Suomessa. Olemme tilanteessa, jossa julkisen sektorin ruotsinkieliset rakenteet kutistuvat päivä päivältä.

Sivistystoimen hallinto on kaksikielisissä kunnissa organisoitu hyvin monella eri tavoin. Tutkijoiden tärkein suositus on, että kaksikielisissä kunnissa pitäisi olla kaksi tasa-arvoista lautakuntaa, toinen suomenkielistä ja toinen ruotsinkielistä opetustoimintaa varten. Vaikka jaosto täyttää kuntalain vaatimukset, useat seikat osoittavat, että lautakuntavaihtoehto on huomattavasti parempi. Lautakunta ja sen esittelijät ovat korkeammalla hierarkiassa ja päätösvalta on tarkemmin määritelty. Kahdella lautakunnalla on myös symbolinen merkitys, kun niiden tasa-arvoinen asema korostuu. Miksi ruotsinkielisen toiminnan pitäisi olla suomenkielisen alaisuudessa, tai päinvastoin? Sitä sopii kysyä.

Yksi kahden lautakunnan mallia vastustavista argumenteista on ollut, että ruotsinkielistä toimintaa ei saa eristää. Todetaan, että kaikessa on joka tapauksessa kyse yhdestä ja samasta hallinnosta. Tässä kohtaa tutkijoilla on esittää vahvaa näyttöä siitä, että epäviralliset verkostot ja yhteistyömuodot eivät koskaan voi korvata toimivia hallintoratkaisuja.

Kielivähemmistö tarvitsee selvästi määritellyt rakenteet takeeksi siitä, että oppilaita varten määrätyt resurssit ovat samansuuruiset molemmille kieliryhmille. Siitä huolimatta, että kouluverkot, hallinnot ja kulttuurit voivat hieman poiketa toisistaan.

Kristina Wikberg

Johtaja, Kuntaliiton ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat