Lastensuojelun asiakasluvuista
Mutta: alle puolella tuosta ryhmästä todettiin selvityksen jälkeen lastensuojelutarve.
Viime vuosien voimakas kasvu lastensuojeluntarpeessa selittyy ainakin osittain lakimuutoksella, joka on madaltanut ilmoituskynnystä ja lisännyt siten ls-ilmoituksia.
[Ja ihmiset, tehkää ennemmin se lastensuojeluilmoitus kuin olkaa tekemättä, jos epäilette lapsen kaltoinkohtelua. Parempi "turha" ilmoitus kuin apua vaille jäänyt lapsi.]
Huomionarvoista on myös, että lastensuojelun asiakkaana olevista lapsista lähemmäs 30%:lla on maahanmuuttajatausta.
Lastensuojelun asiakasmäärän kasvuun on siis useita syitä.
Osa perheistä päätyy lastensuojelun asiakkaiksi myös siksi, että kevyempiä tukimuotoja ei ole ollut saatavilla. Lapsiperheiden perhetyötä ei ole tarjottu perheisiin, joissa on kouluikäisiä lapsia. Tämä on selkeä epäkohta, myös muissa kuin pikkulapsiperheissä koetaan kriisejä. Jos lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut eivät toimi, myös tämä aiheuttaa painetta lastensuojeluun.
Myös lapsiperheköyhyys on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Huono taloudellinen tilanne ei tietenkään suoraan aiheuta lastensuojelun tarvetta, mutta köyhyys on suuri stressitekijä ja pienituloisuus saattaa altistaa syrjäytymiselle.
Lastensuojeluntarpeen ehkäisy on joka tapauksessa tärkeää ja se vaatii toimia useammalla eri yhteiskunnan sektorilla (maahanmuuttajaperheiden tukeminen ja kotouttaminen, terveyspalvelut, varsinkin kouluterveydenhuolto ja päihde- ja mielenterveyspalvelut, kevyemmät perheiden tukimuodot, väkivallan vastainen työ, työ- ja elinkeinopolitiikka...).
Ajoissa auttaminen on paitsi inhimillisesti oikein, myös kustannustehokasta.
Yhden lapsen laitossijoitus maksaa vuodessa noin 90 000 euroa. Samalla rahalla saa esimerkiksi 1000 tapaamista sosiaalityöntekijän kanssa, 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla, 3000 tuntia kotipalvelua ja 7 vuotta intensiivistä perhetyötä. (Lähde THL)
Lopuksi linkki espoolaisten hyvinvoinnin tila -dokumenttiin. Paljon kiinnostavaa tilastotietoa.
Viikonloppu kului lueskellessa valtuuston ja sosiaali- ja terveyslautakunnan kokousmateriaaleja. Yhdessä näistä ilmenevät seuraavat asiat. Espoolaista lapsista 7,5% oli jossain vaiheessa vuoden 2012 aikana lastensuojelun asiakkaina.
Mutta: alle puolella tuosta ryhmästä todettiin selvityksen jälkeen lastensuojelutarve.
Viime vuosien voimakas kasvu lastensuojeluntarpeessa selittyy ainakin osittain lakimuutoksella, joka on madaltanut ilmoituskynnystä ja lisännyt siten ls-ilmoituksia.
[Ja ihmiset, tehkää ennemmin se lastensuojeluilmoitus kuin olkaa tekemättä, jos epäilette lapsen kaltoinkohtelua. Parempi ”turha” ilmoitus kuin apua vaille jäänyt lapsi.]
Huomionarvoista on myös, että lastensuojelun asiakkaana olevista lapsista lähemmäs 30%:lla on maahanmuuttajatausta.
Lastensuojelun asiakasmäärän kasvuun on siis useita syitä.
Osa perheistä päätyy lastensuojelun asiakkaiksi myös siksi, että kevyempiä tukimuotoja ei ole ollut saatavilla. Lapsiperheiden perhetyötä ei ole tarjottu perheisiin, joissa on kouluikäisiä lapsia. Tämä on selkeä epäkohta, myös muissa kuin pikkulapsiperheissä koetaan kriisejä. Jos lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut eivät toimi, myös tämä aiheuttaa painetta lastensuojeluun.
Myös lapsiperheköyhyys on kaksinkertaistunut 2000-luvulla. Huono taloudellinen tilanne ei tietenkään suoraan aiheuta lastensuojelun tarvetta, mutta köyhyys on suuri stressitekijä ja pienituloisuus saattaa altistaa syrjäytymiselle.
Lastensuojeluntarpeen ehkäisy on joka tapauksessa tärkeää ja se vaatii toimia useammalla eri yhteiskunnan sektorilla (maahanmuuttajaperheiden tukeminen ja kotouttaminen, terveyspalvelut, varsinkin kouluterveydenhuolto ja päihde- ja mielenterveyspalvelut, kevyemmät perheiden tukimuodot, väkivallan vastainen työ, työ- ja elinkeinopolitiikka…).
Ajoissa auttaminen on paitsi inhimillisesti oikein, myös kustannustehokasta.
Yhden lapsen laitossijoitus maksaa vuodessa noin 90 000 euroa. Samalla rahalla saa esimerkiksi 1000 tapaamista sosiaalityöntekijän kanssa, 400 käyntiä nuorisopsykiatrian poliklinikalla, 3000 tuntia kotipalvelua ja 7 vuotta intensiivistä perhetyötä. (Lähde THL)
Lopuksi linkki espoolaisten hyvinvoinnin tila –dokumenttiin. Paljon kiinnostavaa tilastotietoa.
