Maassa maan tavoilla
Sanontaa maassa maan tavalla toistellaan eräänlaisena ukaasina: jos et muutu kaltaiseksemme, et ole tervetullut. Sanonnassa on ongelma. Suomalaisilla on monenmoisia tapoja, hyviä ja huonoja. Kukaan tuskin ehdottaisi keltaisissa liikennevaloissa kaasuttamista tai liiallista viinanjuontia kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelmaan.
Kun puhutaan maan tavasta, ei selvästikään puhuta siitä, miten kanta-asujaimisto todella elää. Maan tapa on pikemminkin ihanteellinen kuva.
IHANTEELLISUUDESSA ei ole sinällään vikaa. Olisi esimerkiksi suotavaa, että ulkomaista työvoimaa maahan tuovat yritykset noudattavat suomalaisia työehtosopimuksia. Parannettavaa löytynee itse kullakin siinä, miten elää ihmisiksi toisia kohtaan.
Maassa maan tavalla -sanontaan kiteytyvät muutosvaatimukset eivät välttämättä kohdistu kaikkiin maahanmuuttajiin. Saksalaissyntyisten muuttajien ei vaadita vaihtavan hapankaalia karjalanpaistiin. Joitakin tulijoita pidetään selvästi enemmän erilaisina kuin toisia.
On selvää, että uusi asuinympäristö merkitsee sopeutumista ja uusien asioiden oppimista.
Tulijoiden muutosprosessia kutsutaan Suomessa kotoutumiseksi. Käsite on siinä mielessä pulmallinen, että se saattaa vahvistaa harhakuvaa tuon ”kodin” asukkaiden keskinäisestä samankaltaisuudesta.
KUTSUTAANPA SITÄ millä nimellä tahansa, uuden asuinmaan toiminta- ja ajattelutapojen opiskeluprosessi vaatii toleranssia niin tulijoilta kuin täällä jo oleviltakin. Sen sijaan, että maahanmuuttajia komennetaan muuttumaan jonkin yhtenäiseksi esitetyn ”me-ryhmän” kaltaisiksi, on mietittävä, mitä kaikkea meidän kaikkien Suomessa nyt asuvien on opittava toisistamme ja toisiltamme, jotta jokainen löytäisi paikkansa yhteisössä.
Oppimisen ja mukautumisen vaatimus esitetään yleensä nimenomaan Suomeen tulijoille.
Samalla kun saapujien edellytetään muuttuvan, maan tavan oletetaan säilyvän ennallaan. Tosiasia kuitenkin on, että väestöpohjan muuttuessa maakin muuttuu. Eivätkö siis tavat?
YHTEISKUNNAT koostuvat aina jo keskenään erilaisista ihmisistä. Tämä on Suomessa ymmärretty, kun kyse on ollut sukupuoleen, sukupolveen, yhteiskunnalliseen asemaan tai asuinpaikkaan liittyvistä eroista. Kuinka saman ymmärryksen voisi ulottaa myös kansallisiin ja etnisiin eroihin?
Asiaa voi pohtia tutun suomalaisen sananlaskun avulla: Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin. Arvaamisella ei sanonnassa tarkoiteta sattumalta oikeaan osuvaa päättelyä, vaan arvioimista – itsensä tarkastelua ja peilaamista, eli pohtimista.
MUISTA KOHDATESSA on tärkeää katsoa peiliin, koska ”muut” ovat olemassa nimenomaan suhteessa ”meihin”. Kukapa muu toiset nimeäisi ”muiksi” kuin ”me”? Jos ”me” olettaa itsensä yhdenmukaisiksi, ei ”muille” jää paljoa liikkumatilaa. Eikä liikkumatilaa jää paljoa myöskään ”meille”.
Mikko Lehtonen, mediakulttuurin professori
Olli Löytty, tutkija ja tietokirjailija
Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 13/2015.
Lehtonen ja Löytty ovat kirjoittaneet (2004) Petri Ruuskan kanssa kirjan ”Suomi toisin sanoen”. Se on maksutta luettavissa verkossa osoitteessa kauppa.vastapaino.fi.
