Ainekset kevään vaalikeskusteluun ovat kuin brexitissä. Ilma on pullollaan erilaisia lupauksia palveluiden parantamisesta, asiakasmaksujen tai verojen keventämisestä, sosiaaliturvan yksinkertaistamisesta ja eriarvoisuuden vähentämistä. Se, millä nämä lisäpanostukset tai maksuttomuudet rahoitetaan tai mitä karsitaan, jää vaille katetta. Puolueiden verovastaavat ovat väläytelleet pistemäisten hyödykeverojen korotusmahdollisuuksia, mutta näistä veroista ei kerry senttiäkään kunnille. Säästölistoja ei ole julkisuudessa näkynyt. Osittain puolueiden tavoitteet ovat niin laajoja, että voi perustellusti kysyä, mitä niillä edes tarkoitetaan.

Vaikeuskerrointa julkisten palveluiden laajentamiselle lisäävät myös yhteiskuntaamme joka tapauksessa mylläävät ilmiöt: huoltosuhteen kasvu, syntyvyyden lasku, teknologian kehittyminen, tulevat hävittäjähankinnat, ilmastonmuutoksen hillintä, korjausvelka sekä esimerkiksi osaamis- ja koulutustason muutos. Uudistuksia, jotka kääntävät nämä ilmiöt yhteiskuntaamme hyödyntäviksi trendeiksi, on pakko jatkaa.

          *                    *                    *

Kuntakenttää mullistaa myös väestön maassamuutto ja kuntien eriytyminen. Toisilla alueilla rakennetaan, toisilla puretaan rakennuksia. Molemmissa tapauksissa muutos näkyy kunnan kassassa. Toisessa lisääntyvinä menoina ja investointitarpeena, toisessa entisestään hiipuvina verotuloina ja alaskirjauksina. Taloudellisesti menestyvien kuntien joukko on muuttunut yhä harvemmaksi ja harvemmaksi. Esimerkiksi vuonna 2017 Helsinki kerrytti noin 40 prosenttia koko maan kuntien euromääräisestä tilikauden tuloksesta. Tänä vuonna suhdeluku voi tuplaantua.

Koko kuntakentän edellytykset laajentaa palveluita tai niiden maksuttomuutta ovat romahtaneet muutaman lupaavan vuoden jälkeen.

Kilpailukykysopimus paalutti etupainotteisia säästöjä vuosille 2016 ja 2017 ja kaunisteli kertaluonteisesti kuntatalouden tilastot komeaan kuntoon. Kiky-sopimuksen lopputaipaleelle käteen jäivät kuitenkin säästöjen ylimitoitetut leikkaukset sekä vaimea tulokehitys. Taloudellista liikkumavaraa on nakertanut myös maakuntavalmistelu. Kuntasektorin kansantalouden tilinpidon mukaisen rahoitusaseman ennakoidaan putoavan -1,5 miljardiin euroon vuonna 2018. Näin huonoissa lukemissa ollaan oltu vain muutamana vuonna ennen Juha Sipilän hallituskautta.

          *                    *                    *

Kuntatalouden kannalta onkin elämän ja kohtalon kysymys, ohjaavatko tulevan hallitusohjelman kirjaukset kuntataloutta kohti tasapainoisempaa, vaikuttavampaa ja kestävämpää kehitystä. Myös kunnilla on tässä työssä oma kortensa kekoon kannettavana. Samalla on jälleen kerran asetuttava puolustustaistoon mahdollisia, uusia valtionosuusleikkauksia vastaan.

Kuluneella hallituskaudella julkiselle sektorille asetettiin uusi kokonaisohjausjärjestelmä, jonka tarkoitus oli ohjata päättäjiä ja lainvalmistelijoita kohti julkisen talouden suunnitelmassa asetettua tavoitetta. Yhdensuuntaisella tavoitteella vältettiin esimerkiksi rahoitusvastuiden pallottelu ja toimintojen osaoptimointi julkisen sektorin eri alasektoreiden, kuten kunnan ja valtion, välillä.

Ohjaus on toiminut varsin hyvin, mutta yllättäen hallituksen lopun työryhmätyöskentelyssä ja esimerkiksi sote-valmistelussa äänensävyt ovat alkaneet muuttua. Maakuntien rahoitukselle ja tuleville kustannuspaineille vaaditaan lisärahaa kunnista, vaikutusarvioista kiistellään sekä mahdollista maakuntaveromahdollisuutta väläytellään, jos sen veroastetta korottava vaikutus saadaan leikattua kuntien valtionosuuksista pois.

          *                    *                    *

Haluaisin välttää paluun menneisyyteen. Tuleva hallituskausi ja julkisen sektorin ohjaus ansaitsevat selkeän päämäärän, vahvat toimijat ja yhteistyötahtoa lukuisten tulevaisuuden haasteiden taittamiseksi.

Leikkaukset kuntien kukkarosta ovat pois kansalaisten palveluista – samoin kuin valtionkin leikkaukset.

Leikkaus kuntien valtionosuuksiin merkitsee heikompia palveluita ja pidemmällä aikavälillä myös kuntaveron korotuksia, joten päätä ei kannata tässäkään asiassa laittaa pensaaseen.

Kansalaisten peruspalveluissa tulevan hallituskauden suurin haaste on raha. Kansalaiset eivät sen vuoksi ansaitse höttöä ja maailmaasyleilevää vaalipopulismia, vaan tuleviin haasteisiin istuvat realistiset ja saavutettavissa olevat hallitusohjelmakirjaukset. Kuntakenttä tarvitsee luottamusta siihen, että se myös osaa ratkoa tulevat haasteet. On aika tehdä stoppi valtionosuusleikkauksille.

Minna Punakallio, pääekonomisti, Kuntaliitto

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 2/2019

Luitko jo?