Mitä virkaa on puolueen jäsenyydellä?

Kunnallisten luottamustehtävien jakoruljanssi seuraa kunnallisvaaleja, kuin uskollinen koira isäntäänsä. Ensimmäiset vaalini eivät olleet tästä mikään poikkeus. Olin kainosti vihjaissut puoluetovereilleni, että paikka nuorisotakuuta käsittelevässä lautakunnassa kiinnostaisi. Toiveeni toteutui. Porukka työväenyhdistyksessä päätti pistää kuopuksensa lautakuntaan – puheenjohtajan paikalle.

Minua tehtävään suositellut kokeneempi valtuustokollega oli kysäissyt etukäteen, mahtaisiko tehtävä minua kiinnostaa. Vastasin, etten tehtävästä tohtisi kieltäytyä, jos sellaista minulle esitettäisiin. Vaikuttamisen nälkä ei ollut kadonnut vaali-iltana.

”Hyvä. Mutta ethän sitten tehtävien mukana kyynisty ja jätä meitä neljän vuoden päästä?”, kollegani kysyi vielä vakuudeksi tarjoukselleen. Lupasin ettei näin pääsisi tapahtumaan.

*               *               *

Olen pitänyt puoluetoverille antamani lupauksen tähän mennessä kohtuullisen hyvin. En koe kyllästyneeni paikalliseen päätöksentekoon, politiikkaan tai puoluetoimintaan. Mutta ymmärrän hyvin, miksi jotkut minua aikaisemmin ovat kyynistyneet ja jättäneet leikin kesken.

Nuorisopoliittiset tähdenlennot ovat käyneet 80-luvun jälkeen Suomessa harvinaisuuksiksi. Moni nuori toimii aktiivisesti puolueensa nuoriso- ja opiskelijajärjestöissä viidestä kymmeneen vuoteen. Aktiivivuosiin sisältyy muutama yritys eduskuntaan, joita edeltää piipahdus kunnallispolitiikkaan tai kansanedustajan avustajaksi.

Tyypillistä on, että ovet Arkadianmäellä eivät aukeakaan. Ensimmäisen epäonnistuneen yrityksen vielä sietää, toista ja kolmatta on jo vaikeampi niellä. Kaipuu järkevämpien harrastusten pariin alkaa ja poliittinen ura sysätään unelmista romukoppaan.

*               *               *

Puolueilla on vain vähän tarjottavaa nuoruusvuosiensa ohittaneille jäsenilleen. Kun nuoriso- ja opiskelijaliike on koettu, eivät työväenyhdistysten kuukausikokoukset enää innosta. Polttoaine poliittisille ambitioille on käytetty loppuun.

Ei siis ole mikään ihme, miksi puolueet ovat kadottaneet 30–50-vuotiaat aktiivijäsenensä. Juuri tätä väkeä, jolla on vielä vahva kosketus työ- ja perhe-elämään sekä kykyä nähdä yli taitettujen indeksien, puolueet tarvitsisivat lisää menestyäkseen.

Myös SDP:lle on aito haaste saada entiset nuorisotähtensä jäämään puolueen piiriin. Vastatakseen tähän haasteeseen puolueen on yksinkertaisesti keksittävä, mitä virkaa puolueen jäsenyydellä ylipäätään on 2000-luvulla. Mitä yksilö konkreettisesti hyötyy tai saa kuuluessaan SDP:n jäseneksi?

Jos vastausta ei löydy, tulevat paikallisyhdistykset, valtuustoryhmät, puoluehallitus ja eduskuntaryhmä noudattelemaan tismalleen samaa ikärakennetta. Vanhoja ja nuorehkoja riittää, mutta vain muutamia siltä väliltä.

Puolue, joka tämän pulman ratkaisee ja saa entiset nuoret pysymään puoluetoiminnassa, tulee voittamaan tulevien vuosikymmenen vaalit takuuvarmasti.

 

Eemeli Peltonen

Kirjoittaja on Järvenpään kaupunginvaltuutettu ja SDP:n puoluevaltuuston jäsen.