Ikääntyneiden ihmisten hoito on turvattu erittäin hyvin kirjoissa ja kansissa. Vanhuspalvelulain tarkoituksena on muun muassa ”parantaa iäkkäiden henkilöiden mahdollisuutta saada laadukkaita palveluja sekä vaikuttaa palveluidensa sisältöön ja toteuttamiseen”. Jokaisen kunnan on lisäksi laadittava ikääntymispoliittinen strategia, jossa määritellään, ”miten kunnassa edistetään ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä ja miten eri toimijoiden vastuut jaetaan”.

Kun kotona yksinasuva ja turvaverkoton muistisairas jää vaille asianmukaista hoitoa, hänellä ei ole ääntä huutaa hoidon perään. Kuulevia korviakin on vaikea löytää. Yhtälö on lohduton: avun tarvitsijoiden määrä kasvaa samalla, kun työntekijöiden määrä vähenee. Lapsettomia ihmisiä on yhä enemmän ja perinteinen tiivis perhemalli on muuttunut. Vanhuspalvelulaki edellyttää, että kuntien on toteutettava ikääntyvien hoito ensisijaisesti kotona, ja vähentyneet laitospaikat ovat tiukkojen kriteerien takana. Tästä seuraa, että kotiin jäävät vanhukset ovat entistä huonokuntoisempia ja tarvitsevat vaativampaa hoitoa.

                   *         *         *

Kotihoitajat tekevät työtä usein täydellä sydämellä, ja monet kokevat, että alan maine on mediassa mustattu. Kukaan ei ole niin paatunut, ettei haluaisi antaa vanhukselle aikaa ja hyvää kohtelua. Kutsumusta voi olla kuitenkin vaikea toteuttaa, jos jatkuva paine, julkinen arvostelu, huono omatunto ja kiire nujertavat. Vaihtuvuus on suuri ja työvoimapula krooninen. Kun hoitajia on liian vähän ja byrokratiaa on liikaa, se näkyy epärealistisina aikatauluina ja heikentyneenä työhyvinvointina. Vanhus ei saa lain edellyttämää palvelua, kun hoitaja ei siihen pysty.

                   *         *         *

Digitalisaatio ja robotit voisivat tuoda järkeä byrokratiaan, työnohjaukseen ja käytännön arkeen, jolloin hoitajat voisivat keskittyä olennaiseen. Yksi kehityksen este tuntuu olevan, että vanhuksia ei osallisteta riittävästi heitä koskevien älypalveluiden sisältöjen suunnitteluun, vaikka lakiin on kirjattu vanhusten vaikutusmahdollisuuksien huomioiminen palvelukehityksessä. Miksi se ei koskisi myös digitalisaatiota?

Pitäisi tunnistaa ne pienet kriittiset pisteet, joiden muuttamisella saadaan isoimmat vaikutukset hyvinvointiin ja ajankäyttöön. Toimiiko viestintä? Kohtaako tarve oikeanlaisen ammattilaisen? Vaihdetaanko vaipat riittävän usein? Onko jääkaapissa perustarpeet välipalaan? Helpostikin korjattavissa oleva ongelma voi johtaa kierteeseen, joka vie vanhuksen kunnon ja vaatii yhteiskunnalta lisää resursseja.

                   *         *         *

Maahanmuuttajien kotouttaminen, koulutus ja työllistymisen esteiden helpottaminen ovat toistuvasti esitettyjä, mutta jostain syystä vaikeasti toteutettavissa olevia parannuksia hoitoalan työvoimapulaan. Moni vanhus kokee, että usein maahanmuuttajien perhekeskeinen kulttuuritausta on vain eduksi työssä, kunhan suomen kieli sujuisi riittävästi. Maahanmuuttajia on kuitenkin liian vähän ja työllistäminen vaikeaa.

Maakuntauudistuksen leveämmiltä harteilta on odotettu helpotusta hoitoketjujen sujuvoittamiseen, hallintosiilojen purkamiseen ja rahoitukseen. Uudistuksen yhä vain lykkääntyessä monet kunnat ovat kasvattaneet leveämpiä harteita kuntayhtymien muodossa tai ulkoistaneet reippaasti palveluita. Oli malli mikä hyvänsä, olennaista on löytää ja tunnistaa hoitoa tarvitsevat vanhukset ajoissa. Se ei ole helppo tehtävä, etenkin jos kyseessä on yksinelävä muistisairas, jonka puheita tai toimintaa on vaikea ulkopuolisten arvioida.

Marja Honkakorpi, päätoimittaja

Kirjoitus on Kuntalehden 10/2018 pääkirjoitus

Luitko jo?