”En voi tehdä työtäni niin kuin etiikka vaatisi.” Näin toteaa lastensuojelun sosiaalityöntekijä tässä lehdessä. Vastaavia kommentteja olemme lukeneet yleisönosastoilta ja sosiaalisesta mediasta viime aikoina. Äänessä ovat olleet sosiaalityöntekijöiden lisäksi hoitohenkilökunta ja opettajat. Yhteisiä tekijöitä löytyy: työ on vaativaa ja henkisesti kuormittavaa, uupuminen ja alanvaihto ovat yleistyneet. Asiakkaita, potilaita, koululaisia tai lapsia on usein yhden ihmisen vastuulla suosituksia enemmän. Laatu kärsii ja laiminlyönnit lisääntyvät.

                 *                  *                  *

Sekä edellinen että nykyinen hallitus ovat ottaneet kantaa kansalaisten kokemiin epäkohtiin. Esimerkiksi muutokset varhaiskasvatuksen kelpoisuusvaatimuksiin ja erilaiset mitoitukset pyrkivät takaamaan paremman laadun. Ne eivät tartu kuitenkaan varsinaiseen ongelmaan. Niin kauan kuin näille aloille ei saada riittävästi henkilöstöä, lainsäätäjä on vaarassa tehdä vain enemmän haittaa.

Varhaiskasvatukseen ei riitä muodollisesti päteviä opettajia. Koulutuspaikkoja ja myös kouluihin opettajia tarvittaisiin merkittävästi lisää. Kaavailtu hoitajamitoitus puolestaan siirtää hoitajia laitoksiin, pois kotihoidosta. Mutta myös kotihoidossa on huutava työvoimapula, kun vanhuksia halutaan pitää kotona mahdollisimman pitkään. Ammattilaiset kuormittuvat entisestään ja veikkaanpa, että alanvaihto houkuttelee yhä useampaa.

Työministeri Timo Harakka, sd., ei haluaisi vetää stetsonista tilanteeseen johtanutta analyysia tai keinoja. Ja hyvä niin, sillä kyselyjä, tilastoja ja raportteja kyllä löytyy. Asiantuntijat ovat jo pitkään tarjonneet päättäjille näkemyksiään käyttöön. Harakka myös vetoaa, että hoitoalan haasteet ovat pitkälti työmarkkinakysymys. Hallitus on kuitenkin pedannut perusasetelman ja jättänyt kunnat ratkomaan seurauksia samalla, kun rahoitusta on heikennetty.

                 *                  *                  *

Hallituksen tavoitteena on luoda 60 000 uutta työpaikkaa. Mittakaavaa lukuihin antaa vaikkapa hoitoalan tilanteeseen peilaaminen. Jopa 70 000 työikäistä sote-koulutuksen saanutta ammattilaista on joko vaihtanut työtä tai mennyt suoraan opinnoista toiselle alalle. Työvoiman tarve hoitoalalla on lähes 200 000 seuraavan 15 vuoden aikana. Pula koskettaa koko maata. Kunnat joutuvat joskus epäreiluunkin kilpailuasetelmaan, kun vastuut ja velvollisuudet ovat kaikille samat, mutta edellytykset vaikkapa palkkakilpailuun hyvin erilaiset.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Kuntien peruspalveluiden rahoitus on saatava kestävälle pohjalle – kuten on jo pitkään vaadittu. Lainsäädäntöä pitää vihdoin valmistella laaja-alaisesti eri osapuolet huomioiden. Kuntien erilaisuuteen tulee kiinnittää enemmän huomiota – ei vain Uudenmaan ja muun maan keskinäisiin eroihin. Mekaaniset mitoitukset eivät ratkaise ongelmaa, joka liittyy työikäisen väestön vääjäämättömään ja nopeaan vähenemiseen. Maahanmuuton ja maahanmuuttajien koulutuksen olisi oltava paljon keskeisemmässä roolissa hallituksen suunnitelmissa, sillä Suomi ei ole yksin. Myös muut Euroopan maat kamppailevat samojen ilmiöiden edessä. Kilpailu työvoimasta tulee olemaan kova, eikä enää vain Suomen rajojen sisällä.

Marja Honkakorpi, päätoimittaja

Kirjoitus on Kuntalehden 8/2019 pääkirjoitus

Avainsanat
työ työllisyys

Luitko jo?