Pääkirjoitus: Verkot vedessä

Suomen tärkein asia tuntuu viime aikoina olleen se, montako verkkoa kalastaja saa pitää vedessä ja saako eläkeikäinen edelleen kalastaa ilman kalastuskorttia, nykyisin kalastuksenhoitomaksua!

Samaan aikaan luottokelpoisuus laski, maa velkaantuu ennätysvauhtia, vienti yskii yhä pahemmin, yt-neuvottelut ja irtisanomiset jatkuvat yrityksissä.

 

JULKISELTA PUOLELTA palkkaa saavia paha maailma ei ole läheskään samalla tavalla vielä koskettanut, ei etenkään valtion virkamiesten valmistelukoneistoa – normeja, ohjeistusta ja valvontaa pukkaa edelleen.

Kalastuskortin ikärajalla yritetään luonnollisesti kalastella politiikan irtopisteitä vaalien lähestyessä. Kun isoihin asioihin ei uskalleta puuttua, puututaan lillukanvarsiin.

Tuore pääministeri on tilannut naapurimaan entiseltä valtiovarainministeriltä ohjeita Suomen talouden kuntoon saamiseksi. Yhdenlaista poliittista teatteria tämäkin – ovathan taloutemme ongelmat kyllä hyvin tiedossa ja ääneen kerrottu monelta taholta. Toivottavasti taas ei olla ostamassa vain aikaa, jolla kivuliaita päätöksiä voidaan työntää tuonnemmas.

 

VAALIT LÄHENEVÄT ja samalla välttämättömien päätösten tekeminen vaikeutuu entisestään. Tämä näyttää koskevan yllättäen myös kuntalakia, jonka uudesta sisällöstä saatiin aikaan kohtuullisen yksimielinen esitys – no, siinäkään kunnallista puoluetukea ei uskallettu avata läpinäkyväksi.

Kuntien palkkalistoilla olevien roolia kunnan hallinnossa oltiin kuitenkin valmiita vähentämään siten, että kunnalta tai kuntakonsernilta palkkaa saava ei voisi olla enää hallituksen puheenjohtaja. Onko niin, että nyt vaalien lähestyessä minkään puolueen ay-väkeä ei uskalletakaan tällaisella esityksellä ärsyttää?

Kunnallisen päätöksenteon ja demokratian kannalta ollaan perustavien asioiden äärellä. Kuinka pitkälle yhteisin verovaroin palkatulla kunnan työntekijällä on oikeus päättää yhteisten verovarojen käytöstä?

Tämä näyttää nyt jumittavan koko kuntalain etenemistä. Kunnilta palkkaa saavat muodostavat suuren äänestäjäjoukon, mikä vaikuttaa nyt vaalien lähestyessä poliittiseen päätöksentekoon vahvasti.

Sote-laki sai lausuntokierroksella harvinaisen kovaa kritiikkiä, lähes joka suunnasta. Päätöksenteosta tulee sekava ja moniportainen, talousvaikutuksista ei ole mitään tietoa eikä takuuta siitä, että tuotannosta tulisi tehokkaampaa. Tässä lehdessä käsitellään aihetta laajasti. Sieltä yksi asia, eli soten vaikutus kuntien talouteen, on syytä nostaa esille.

POLIITTINEN OHJAUSRYHMÄ ei halunnut julkistaa sosiaali- ja terveysministeriön laskelmia, koska ne olisivat hermostuttaneet kuntia, laskelmien tulos oli ”väärä”. Hyvin asiansa hoitaneet menettävät, huonosti ja kalliisti palvelunsa hoitaneet hyötyvät. Samaan aikaan kunnissa levisi niiden itsensä tekemiä ja teettämiä laskelmia, jotka todistivat samaa.

Niitä lähdettiin kuitenkin torjumaan jopa ministerin suulla, vaikka niiden laskentapohjaa ei kukaan pystynyt kiistämään. Kuntalehti julkaisi laskelmia verkkosivuillaan ja sai osansa kritiikistä.

Mistä tämä kertoo? Siitäkö, että puolueiden periaatepäätös viedä sote-uudistusta eteenpäin halutaan pitää hengissä mihin hintaan hyvänsä, vaikka lopputuloksesta ei näytä vielä kenelläkään olevan käsitystä?

*                   *                   *

Pääsin syksyllä käymään elämäni ensimmäistä kertaa Kiinassa. Kokemus oli mykistävä. Sitä talouden voimaa ja yritteliäisyyttä on vaikea mitenkään kuvailla, se on käsittämätöntä. Tätä taustaa vasten Suomen ongelmat tuntuvat itse aiheutetuilta; olemme rakentaneet yhteiskuntaamme sellaisen sääntelyn ja hallinnollisen byrokratian, että tukehdumme siihen. Keskeinen osa sitä on ammattiyhdistysten halu elää menneessä maailmassa, Osmo Soininvaara kuvasi sitä neliraajajarrutukseksi.

Ratkeavatko maan ongelmat keskittymällä kalastusverkkojen silmäkoon valtakunnalliseen määrittelyyn ja valvontaan?

Vaaliverkot ovat jo syvissä vesissä. Vaikeiden päätösten tekeminen on yhä vaikeampaa.

Hannu Kataja

Päätoimittaja, Kuntalehti

Kirjoitus on Kuntalehden 12/2014 pääkirjoitus