Ristiriitoja riittää

Mitä pitemmälle soten sisällön hiominen etenee, sitä enemmän näyttää kertyvän kiviä tielle. Ja siksi odotellaan. Ensin odotettiin demarien puheenjotajavalintaa, sitten kokoomuksen – ja sen jälkeen nykyhallituspohjan uusia ohjelmaneuvotteluja. Nyt tavoite on juhannusviikolla.

Sotessa on kysymys sekä ideologiasta, että käytännön monista ongelmista. Ideologinen raja-aita kulkee siinä, kuinka paljon tuotantoa avataan kilpailulle, eli toisin päin, kuinka paljon nykyistä kunta- ja kuntayhtymäpohjaista tuotantoa suojellaan kilpailulta, miten kustannukset saadaan läpinäkyviksi. 

Kunnat ovat jo laskeskelleet, miten niille käy, jos soten asukasperusteinen rahoitusmalli toteutuu. Ne kunnat, jotka tähän saakka ovat hoitaneet asiansa hyvin, eli joiden sote-menot ovat alhaisimmat, olisivat suurimpia maksumiehiä

ASIAA MUTKISTAA valtionosuusuudistus. Se esityshän tehtiin ennen kuin nyt sovitusta sote-mallista oli tietoa. VOS-uudistuksessa edelleen yksi osuuksia painottava tekijä on sairastavuus. Ellei esitystä muuteta, terve kunta siis saisi vähemmän valtionosuuksia, mutta maksaisi saman kuin muutkin.

Valmistelun kestäessä on myös noussut esiin demokratiavaje: kuka niitä jättiläis-sotekuntayhtymiä oikeasti ohjaa. Jos kunnat eivät mielestään saa ääntään kuuluviin nykyisissäkään kuntayhtymissä, miten sitten miljoonapiireissä. Ruotsissa tämä väliporras valitaan vaaleilla.

RUOTSISSA ASIAKAS on se, joka päättää ja kuljettaa hoitopaikkaan rahat mukanaan. Se ei suinkaan ole johtanut valtaisaan yksityistämisaaltoon, vaan terveeseen kilpailuun. Julkiset terveysasemat joutuvat panemaan toimintansa sellaiseen kuntoon, että ne pärjäävät kisassa yksityisten kanssa. Asiakas äänestää jaloillaan. Ruotsissa julkinen puoli johtaa 2–1.

Soten isossa kuviossa kuitenkin ollaan vielä perusasioissa. Sitä, mikä on kuntapohjaisen tuotannon rooli, laajuus ja määrä, ei ole pystytty päättämään. Yksi keskeinen syy on pelko henkilöstön asemasta.

Se on mielestäni kaikkein kummallisin pelko, sillä Suomi tarvitsee jokaisen sote-alan työntekijänsä myös tulevaisuudessa. Organisaatio tai työnantaja voi toki vaihtua, mutta näinhän normaali yhteiskunta toimii.
 

PIENEN KRIISIKUNNAN, Lavian, tilanne käy käytännön esimerkiksi. Kunta kuuluu selkeästi Kankaanpään talousalueeseen, mutta koska Kankaanpään talous on heikolla tolalla, Laviaa ollaan liittämässä Poriin, vastoin Porin tahtoa. Jos liitos, siis pakkoliitos, tehdään, Pori saa myötäjäislahjaksi velkaisen Lavian lisäksi viiden vuoden irtisanomissuojan!

                             *         *          *

Tasavallan presidentin perinteisellä päätoimittajalounaalla – itse kustannetulla – keskusteltiin luonnollisesti pääosin turvallisuuspolitiikasta, Ukrainan tilanteesta ja pakotteista. Ehkä mielenkiintoisinta oli presidentin arvio Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön mahdollisuuksista. Hän arvioi, että sitä kohtaan on mielenkiinto Ruotsissa tällä hetkellä suurempaa kuin Suomessa ymmärretäänkään. 

Tätä taustaa vasten kannatta katsoa Tarmo Koiviston piirros lehden viimeiseltä aukeamalta. Se ei tällä kertaa ole kovin lähellä kuntaelämää, mutta puoltaa paikkansa turvallisuuspoliittisen tilanteen analyysinä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö suostui kommentoimaan lyhyesti myös kotimaan talouspolitiikkaa. Vanhan valtiovarainministerin piikikkyys löytyi välittömästi. Niinistö ihmetteli elvytyspuheita. Hän muistutti, että talousoppien määritelmän mukaan elvyttävää talouspolitiikkaa on se, jos budjetin menot ovat tuloja suuremmat. No, näinhän nyt on ollut jo melkein kaksi vaalikautta, Niinistö muistutti. On ”elvytetty” miljarditolkulla joka vuosi. Missä ovat tulokset?

Hannu Kataja

Päätoimittaja

Kuntalehti

Kirjoitus on Kuntalehden 8/2014 pääkirjoitus