Tärkeätä on myös se, mitä ei sanota
Hallituksen voimakaksikko, pääministeri Jyrki Katainen, kok., ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, sd., on ollut merkittävän hiljaa kuntauudistuksesta. Sote-uudistusta on koko ajan kierretty kaukaa, mutta nyt unohdusta enteilevä hiljaisuus on laskeutunut myös kuntakentän päälle. Rakenneuudistus on jätetty kuntaministeri Henna Virkkusen, kok., murheeksi samalla kun muu hallitus kerää voimiaan maaliskuun talousratkaisuja varten. Valtiontalouden tasapainottaminen vaatii menojen leikkauksia ja verojen korotuksia. Tästä harjoituksesta ei kuntien valtionosuusjärjestelmä säästy, vaan leikkuri käynee myös kuntien kukkarolla. Kyse on vain siitä, kuinka syvällä valtion käsi käy.
Kuvaavaa tälle vaiheelle on, ettei euromääristä puhuta mitään täsmällistä. On arveltu, että selvittäisiin noin puolen miljardin paketilla. Siitä hallitus vilahtaisi kuin koira veräjästä. Leikkaaminen kuulemma jäisi sitä pienemmäksi mitä pidemmäksi työuria voitaisiin venyttää, vaikka vain joskus tulevaisuudessa. Tärkeintä olisi saada nyt jonkinlainen päätös aikaan. Se taitaa kuitenkin olla mahdollista vain Jutta Urpilaisen ”puolikuolleen” ruumiin yli, niin vahvasti hän niittasi ennen vaaleja kiinni kielteisen kantansa eläkeiän nostamiseen.
Kannattaa huomata, että hallituspuolueiden puheenjohtajat, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Ville Niinistö, vihr., Paavo Arhinmäki,vas., Päivi Räsänen, kd., ja Carl Haglund, r., ovat olleet talousratkaisujen suhteen täydellisiä tuppisuita. Tapahtuuko taas niin kuin hallitusneuvotteluissa, että avainhenkilöt eivät osallistu julkiseen keskusteluun, vaan ratkaisu syntyy moninkertaisena kompromissina puolihämärissä olosuhteissa?
Talouden kokokuvassakin piru asuu pikku asioissa; rakennusala syöksyy kohti suurtyöttömyyttä, ellei asuntorakentamista saada nopeasti käynnistettyä. Erityisesti vuokra-asuntotuotanto on halvaantuneessa tilassa. Esimerkiksi Kauppalehden arvion mukaan asuntoministeri Krista Kiuru, sd., on suuremmassa pulassa sektorinsa sakkaamisessa kuin Henna Virkkunen kuntauudistuksensa kanssa. Lääkkeet tiedetään; sosiaalidemokraattien Kiuru panisi vuokra-asuntorakentamiseen vauhtia valtion interventiolla, eli Kruunuasunnot Oy:lle panoksia lisää. Kokoomus hannaa vastaa, ja haluaisi mieluummin viime vaalikaudella käytetyt keinot, eli käynnistysavustuksen ja ns. korkoja tasoittavan välimallin, käyttöön. Ideologisesti suurin muuri on, että rakennetut asunnot pitäisi saada myydä viiden tai kymmenen vuoden kuluttua vapaasti eteenpäin. Tämä sopisi kokoomukselle, demareille ei. Ja tämä kaikki – kuinkas muuten – tapahtuisi kunnissa. Ne kun kaavoittavat sekä yksityisten että kuntien tontit.
Meillä on valtion protokollan huipulla kaksi ”omia teitä kulkevaa” miestä, presidentti Sauli Niinistö ja puhemies Eero Heinäluoma, sd., Molemman puhuivat 5.2. maan arvokkaimmalla foorumilla, valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa. Molempien sanomakin oli selväkieltä.
– Taloudesta, velasta ja kestävyysvajeesta on jo kuultu paljon puhetta. Nyt odotetaan enää, mitä hallitus ja eduskunta tekevät, summasi Niinistö.
Hallitus ja eduskunta kuuntelivat puhetta vakavana. Heinäluoma puolestaan patisti riiteleviä työmarkkinajärjestöjä yhteistyöhön.
– Olisiko ”maaliskuun kihlauksen” aika, hän kyseli. Kielikuvana ollut ”tammikuun kihlaus” syntyi talvisodan päivinä 23.1.1940 kun työntekijäjärjestö hyväksyi SAK:n viralliseksi neuvottelukumppaniksi.
Kohtalon aikojen retoriikkaa käytti pari viikkoa sitten myös Juha Sipilä. Keskustajohtajan mielestä edessä olevia haasteita pitää verrata sotakorvauksiin, sillä 1990-lama on liian mieto vertauskohta.
Selvää puhetta kaikilta kolmelta. Jos Urho Kekkonen olisi pitänyt Niinistön puheen, hallitus olisi jo saman päivän iltana tehnyt tarvittavat päätökset ja eduskunta olisi nuijinut ne voimaan parin seuraavan päivän aikana. Mutta nyt on vain niin, että presidentti on riisuttu kaikesta sisäpoliittisesta vallasta, eikä puhemiehellä ole sitä koskaan ollutkaan. Oppositiosta ei enemmistöhallituksen tarvitse senkään vertaa välittää.
Protokollan kärkikaksikolta puuttuu siis kokonaan konkreettinen valta. Valtiosäännön mukaan valta on hallituksella ja eduskunnalla, käytännössä pääministerillä ja tärkeimmillä ministereillä.
Tämä tarkoittaa sitä, että vallankäyttö ja päätöksentekokyky ovat nyt yhtä kuin kuuden puolueen hallitus. Eli; ei yhteistä hengenpaloa, ei visiota. Hallitus on poliittisen pakkotilanteen sanelema koalitio. Tämä realiteetti täytyy pitää mielessä kun ratkaisuja odotetaan – kaikista puheista ja patisteluista huolimatta.
