Uutisanalyysi: Itsensä "amputoinut" kokoomus vajoaa?
Enää pari kuukautta, ja olemme ehkä todistamassa politiikan suurta mullistusta. Keskustan gallupkannatus on 26 prosenttia, SDP on kiilannut kakkoseksi 17,2 prosentin kannatuksella ja kokoomus on valahtanut kolmanneksi 16,3 prosentilla. Perussuomalaiset hengittävät kokoomuksen niskaan 14,8 prosentilla.
Jos nämä luvut toteutuvat edes osapuilleen huhtikuun vaaleissa, puhutaan jo Juha Sipilä -ilmiöstä.
Kokoomus taas olisi oppositiossa niin heikossa hapessa, että sille valitaan uusi puheenjohtaja jo ennen juhannusta. Median mielestä on vaikea nähdä Alexander Stubb neljä vuotta oppositiojohtajana eduskuntaan haudattuna.
MEDIASSA kokoomuksen syöksy on pantu aika yksimielisesti pätkäpääministeri Alexander Stubbin piikkiin. Voi hyvinkin olla, että hän päästi ”pullon hengen” vapaaksi, mutta painetta oli pumpattu jo Jyrki Kataisen hallituksen aikana. Vain pari esimerkkiä:
Hallituksen reilun parin vuoden takainen epäonnistunut osinkoverouudistus suututti 800 000 pienosakesäästäjää ja osoitti, että lobbarit veivät hallitusta kuin litran mittaa.
Toinen oli suuri kuntauudistus, jonka vetämiseen kokoomus valjasti kokopäivätoimisesti tulevaisuuden toivonsa, Henna Virkkusen.
Ei tullut uudistusta, tuli Kuntakapina. Sen aktivistit olivat kokoomustaustaisia kuntajohtajia.
ITSEPÄISESTI kuntakenttää kuitenkin ”simputettiin” teettämällä lukemattomia selvityksiä ja pyytämällä niistä vielä lukemattomimpia lausuntoja.
Sitten tulee ”amputaatio”. Jyri Häkämiehen lähdöstä olisi vielä selvitty, mutta Katainen jätti pääministerin hommat kesken ja häipyi Brysselin iloihin, ja kun Henna Virkkunen teki saman tempun EU-vaaleissa, oli suonta isketty jo tosi kovaa.
Myös ministerien avustajakunta menetti kirkkaimman tähtensä, kun Jussi Kekkonen siirtyi lobbausbisnekseen. Puoluetoimisto puolestaan rampautui pahasti, kun Taru Tujunen lähti.
VIIMEINEN ISKU tuli, kun Jan Vapaavuori ilmoitti jättävänsä kotimaan politiikan ja lähtevänsä Sauli Niinistön jalanjälkiä pitkin Euroopan Investointipankin varapääjohtajaksi Luxemburgiin.
Tällaisista leikkauksista ei yksikään poliittinen liike selviä halvaantumatta!
Nyt kokoomus elää eräänlaisessa kepu-syndroomassa. Oireyhtymä on samanlainen: keskustan Mari Kiviniemi oli Stubbin tavoin sekä pätkäpääministeri että pätkäpuheenjohtaja. Kun vielä puolueena keskusta lakkasi ennen vaaleja tavoittelemasta ykköspuolueen asemaa, oli murskatappio valmis: neljäs sija ja 16 kansanedustajan menetys!
Se oli silloisten keskustapamppujen mielestä kohtalokas päätös, joka vasta jälkikäteen on ymmärretty. Nyt kaupungilla on kuukauden ajan kiertänyt varma tieto, että SDP ja kokoomus ovat ykköstavoitteensa heittäneet ja ryhtyneet kilpailemaan kakkospuolueen paikasta. No, se voi olla realismia. Mutta samalla se on tappiomielialan kylvämistä taistelevien joukkojen keskuuteen.
Eikä siihen syntiin saisi koskaan langeta.
Stubb kyllä hyökkää urheasti ja vakuuttaa, että vaaleihin on vielä aikaa ja ettei mitään ole vielä menetetty. Hänen esiintymisensä vaan ovat muuttuneet aggressiivisempaan – ja samalla ylimieliseksi koettuun – suuntaan. Hyvin erikoiselta kuulostaa hänen konsensuskritiikkinsä aikana, jolloin yhteisymmärrystä ja ”talvisodan henkeä” kaivataan niin talous- kuin ulkopolitiikkaan.
KONSENSUSPOLITIIKKA tarvitsee kritiikkinsä, mutta sen ajankohta on väärin valittu. Se saa kuulijan vain hämmentyneeseen ja vaivautuneeseen tilaan.
Kokoomuksen sisällä tunnetaan ymmärrettävästi tilanteesta suurta huolta. Pyykinpesua on jo jonkin aikaa harrastettu nimettömänä, mutta viime viikolla ex-meppi Eija-Riitta Korhola tuli nimellään ulos. Hänen mielestään Stubb ei ole yksin syypää, vaan kaikki alkoi jo Kataisen aikana.
Niinpä.
Ja kun taaksepäin mennään, tulee eteen politiikan synneistä suurin, päättämättömyys. Ja vieläkin pahempaa; jo tehtyjen päätösten pyörtäminen.
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Vaalit ovat 19. huhtikuuta.
Hannu Lehtilä
Uutisanalyysi on julkaistu Kuntalehdessä 2/2015
