Uutisanalyysi: Jäljelle jäivät savuavat rauniot
Kokoomuksen Jyrki Kataisen ja Alexander Stubbin hallitukset ovat kirvoittaneet kummallisen tietovisan: Mikä on ollut maan huonoin hallitus? Eduskunnan jättävä vihreiden talousguru, Ode, eli Osmo Soininvaara on kirjassaan Jäähyväiset eduskunnalle sitä mieltä, että tämän vaalikauden hallitukset ovat Suomen historian huonoimmat.
Raimo Sailas on aikaisemmin nimennyt surkeimmaksi Martti Miettusen, kesk., hätätilahallituksen (1976–77), mutta voi olla, että hän on tullut jo toisiin ajatuksiin Stubbin hallituksen loppumetrien eduskuntasekoilujen jälkeen.
Kolmas pitkän linjan talousvaikuttaja ja Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen professori Sixten Korkman sanoo (HS 16.3.2015) pitäneensä esillä Harri Holkerin, kok., sinipunahallitusta (1987–91). Mutta nyt ”viime viikkojen sekoilujen valossa on kuitenkin nostettava kädet pystyyn ja myönnettävä: Ode, olet oikeassa.” Näin sanoi siis Korkman Hesarin kolumnissaan.
HUONOIMMAN HALLITUKSEN perusteluista ei olla erimielisiä. Kuuluisat ”kolme pointsia” ovat: kyvyttömyys tehdä tarvittavia linjauksia, päättää niistä ja ennen kaikkea, panna ne toimeen. Siis johtajuuden puute.
Talousviisaat ovat poliittisesti korrektia väkeä, eivätkä sano kaikkea ääneen, mutta yksi piirre on kiistaton: Miettusta lukuun ottamatta listalla ovat kaikki sodan jälkeisen ajan kokoomuslaiset pääministerit. – Keskustalainen Miettunen oli jo seitsemänkymppinen eläkeläinen, kun Urho Kekkonen komensi hänet luottotehtävään pääministeriksi.
Jos on yleislinja ollut kadoksissa, niin kuntien kannalta vaalikauden tulos on pelkkiä savuavia raunioita. Suuresta kuntauudistuksesta ei jäänyt käteen kuin korskeat puheet sekä valtava määrä lausuntoja ja selvityksiä. Kuntaministeri Henna Virkkunen, kok., lähti mepiksi Brysseliin ja hänen seuraajansa Paula Risikko olikin sitten jo liikenne- ja kuntaministeri. Erillistä kuntaministeriä ei enää tarvittu!
KESKUSTAN PUHEENJOHTAJA Juha Sipilä osui arkaan paikkaan, kun hän TV1:n Ykkösaamussa 14.3.2015 arvosteli poliittisen kulttuurin surkeaa tilaa.
– Se näyttää pahalta, ei pysty tekemään päätöksiä eikä toteuttamaan niitä.
Samalla Sipilä kuitenkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä kattoi itselleen pöydän. Jos ja kun gallup-johtajasta tulee seuraava pääministeri, on kritiikki lunastettava. Päätöksentekoprosessia hän tehostaisi pudottamalla ministerien määrän nykyisestä 19:stä 12:een. Poliittiset valtiosihteerit saisivat menolipun, ja muuta avustajakuntaa vähennettäisiin. Virkamiesvalmistelu palautettaisiin kunniaan.
Tämä tietäisi sitä, että jaettuja ministeriöitä ei enää olisi, vaan jokaisella sektoriministeriöllä olisi johdossa yksi ministeri. Ministeriöitä on 11 ja lisäksi pääministerin johtama valtioneuvoston kanslia.
VAIKUTTAA LINJAKKAALTA, mutta kun esimerkiksi kuntia koskevia asioita käsitellään useissa ministeriöissä, niin yhtenäisen kuntapolitiikan luominen on haasteellista. Ehkä kuntauudistus laitetaan parlamentaariseen valmisteluun sote-uudistuksen malliin, mutta jonkun ministerin vastuulle sekin pitää panna.
Sipilällä on yritysjohtajatausta. Hallitusohjelma olisi hänelle enemmänkin strategia kuin nykyisen kaltainen luettelo tehtävistä ja toimenpiteistä. Valtion budjetti on Sipilän silmissä vain kassavirtalaskelma, eikä taseella ole mitään tehtävää. Tase pitää panna töihin, sanoo bisneksessä hyvän tilin tehnyt Sipilä.
EI YKSI SIPILÄ tietenkään kesää tee. Tulevalta hallitukselta tarvitaan selkeää linjaa, lujaa yhteistyötä ja sitoutumista koko vaalikauden kestävään ponnisteluun. Nyt meidän äänestäjien täytyy vain olla tarkkana ja kuunnella mitä asioita puolueet painottavat sekä tehdä valinta.
Savuavat rauniot on joka tapauksessa rakennettava uudelleen!
Hannu Lehtilä
Kirjoitus on julkaistu Kuntalehdessä 4/2105
