Valtio säästää kuntalaisten kustannuksella

Suurimmillaan leikkaukset ovat vuonna 2015, jolloin kuntien ennakoidaan menettävän yksinomaan peruspalvelujen valtionosuuksia yhteensä 1 131 miljoonaa euroa. Leikkauksen rahoittamiseksi kaikkien kuntien tulisi korottaa kunnallisveroprosenttiaan keskimäärin yli prosenttiyksiköllä.

Valtio on joiltakin osin myös parantanut kuntataloutta, mutta yhteen laskettuna valtion toimenpiteiden vaikutukset ovat vuosien 2012–2015 aikana kuntapalvelujen rahoitusta selvästi kiristäviä. Hallitus päättänee uusista sopeuttamistoimista helmikuussa hallitusohjelman puolivälitarkistuksessa sekä maaliskuun kehysriihessä.

Mahdolliset kuntien valtionosuuksien uudet leikkaukset heikentävät kuntien kykyä panostaa elinvoimapolitiikkaan. Päinvastaisista tavoitteista huolimatta valtionosuuksien leikkaukset huonontavat kunnallisten palvelujen laatua.

Verotulot kasvoivat kunnissa vuonna 2012 keskimäärin noin prosentin, kun menojen kasvu oli keskimäärin yli neljä prosenttia. Kuntien yhteisöverotulot vähenivät vuodesta 2011 keskimäärin lähes kolmanneksen.

Maltillinen työmarkkinaratkaisu on sekä kunnallisten työpaikkojen turvaamisen että kuntapalvelujen toimivuuden kannalta paras vaihtoehto. Kuntien palkankorotusmahdollisuudet ovat heikot.

Kunnallisverojen korotuspainetta voidaan vähentää siirtämällä jäteveron tuotto kunnille, säätämällä kuntien korotettu jako-osuus yhteisöverosta pysyväksi, siirtämällä osa pääomaveron tuotosta kunnille, kehittämällä kiinteistöverotusta ja ohjaamalla osa liikenneverojen tuotosta kunnille.

Kuntien tehtävät ja toimintaa ohjaavat säädökset on otettava harkintaan. Säädöksiä tulee joustavoittaa ja näin antaa kunnille mahdollisuus tehostaa toimintaansa. Asiakokonaisuutta valmistelee valtiovarainministeriön asettama työryhmä.

Kuntien ja valtion tehtävien jako pitää käydä läpi kokonaisuudessaan. Kuntien tehtäviä ei tule lisätä, ellei valtio vastaa täysin niiden aiheuttamista kustannuksista.

Tarveharkintaan perustumattoman toimeentuloturvan siirto Kansaneläkelaitokselle ja valtion rahoitusvastuulle vähentäisi apua tarvitsevien juoksuttamista luukulta toiselle. Erityisesti suurissa kaupungeissa tämä antaisi kuntien sosiaalitoimelle mahdollisuuden panostaa ennalta ehkäisevään sosiaalityöhön, johon ei nykyisellään jää riittävästi aikaa.

Kunnalliseen päivähoitoon tarvitaan lisää rahaa, jotta sen toimivuus voidaan turvata. Säästöjä syntyisi, jos oikeus kokopäivähoitopaikkaan rajattaisiin vain niille perheille, joissa vanhemmat ovat työssä tai opiskelemassa tai jotka sosiaalisista syistä tarvitsevat lapselleen kokopäivähoitoa. Muissa tapauksissa tarjottaisiin puolipäivähoitopaikkaa.

Kuntien on tehostettava toimintaansa oma-aloitteisesti tekemällä vapaaehtoisia kuntaliitoksia, tiivistämällä yhteistyötä, uudistamalla palvelujen järjestämistapoja ja hankintoja sekä hyödyntämällä tietotekniikkaa uusin tavoin.

Kuntarakenneuudistus on haasteellisessa tilanteessa. Uudistusta voidaan vauhdittaa selvittämällä kuntaliitosten rinnalla mahdollisuuksia kuntien yhteistyön tiivistämiseen ja toteuttamalla uudistus aidosti kuntien lähtökohdista.

Rahoitusmarkkinoilla kuntien asema on vahva. Tämä perustuu hyvään lainojen takaisinmaksukykyyn. Vaikka kuntien yhteenlaskettu velkamäärä on kasvanut viime vuosina noin miljardin vuodessa, korkokustannukset eivät ole kasvaneet samassa määrin.

Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Kuntienkin lainamarginaalit ovat kasvamaan päin, eikä alhainen korkotasokaan kestä ikuisesti. Kuntakonsernien yhteenlaskettu velka, noin 25 miljardia euroa, on noin kaksinkertainen pelkkien kuntien ja kuntayhtymien lainakantaan verrattuna.

Kuntien mahdollisuudet tasoittaa suhdanteita ovat heikot. Kunnat eivät kykene lisäämään investointeja, vaan talouden kiristyessä nämä päinvastoin uhkaavat supistua, vaikka tarvetta peruskorjauksiin ja uusiin investointeihin olisi merkittävästi.

Rakennusalan elvyttämiseksi valtion kannattaisi tarjota 20 prosentin rahoitus kosteusvaurioista kärsivien kunnallisten rakennusten peruskorjaamisen vauhdittamiseksi. Hankkeet työllistävät hyvin, ja niillä parannettaisiin päiväkotien ja muiden kosteusvauriorakennusten sisäilmaa nopeasti.

Kuntien valtionosuuksien leikkaukset eivät todellisuudessa sopeuta julkista taloutta. Ainoa käytännön seuraus on valtion säästövastuun siirtyminen kunnille. Toimet eivät vaikuta julkisyhteisöjen yleiseen rahoitusasemaan, vaan kyseessä on sisäinen siirto julkisyhteisöjen välillä – kunnallisverojen pakkokorotus, ei säästötoimi.

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että kunnallisverotuksen kiristyessä pieni- ja keskituloisten verotus kiristyy suhteellisesti enemmän kuin valtion ansiotuloverotusta kovennettaessa. Lisäksi kansalaiset ovat entistä eriarvoisemmassa asemassa myös sen mukaan, missä kunnassa he asuvat.

Nykyisin raskaimmin verottavassa kunnassa asuva palkansaaja, joka ansaitsee 3 000 euroa kuussa ja saa keskimääräiset verovähennykset, maksaa noin 1 700 euroa enemmän kunnallisveroa vuodessa verrattuna edullisimmassa kunnassa asuvaan. Tämä ero on siis kasvussa.

Jos veronkorotuksia joudutaan tekemään ansiotuloverotukseen, ne olisi parempi tehdä valtion tuloveroon ja jättää kuntien valtionosuudet leikkaamatta. Vielä parempi olisi kiristää valtion välillisiä veroja.

Timo Kietäväinen, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja