Jani Halmeen kolumni: Kannattaa matkia Umbrian Paoloa – kuntien kannattaa unohtaa kuntarajat
Jani Halme.
Opin taannoin uuden kiehtovan ilmaisun. Se on paikan henki. Kuulemma etenkin antiikin roomalaiset olivat siihen mieltyneitä. He tiesivät, että toisissa paikoissa sitä jotain nyt vaan on enemmän kuin toisaalla. Niissä on hyvä genius loci.
Tuo kaunis sanapari palasi mieleeni ollessani lomamatkalla syvällä Italian maaseudulla. Arviolta 80-vuotiaan italialaismiehen itse rakentamassa pienessä mökkiparatiisissa paikan henki tuntui sielussa saakka. Paikka oli niin syrjäinen, etten olisi ikinä löytänyt perille ilman navigaattoria.
Tunnustin tämän paikan isäntä Paololle. Tokaisustani käynnistyi toistaiseksi vuolain kuulevani rakkauspuhe nykytekniikkaa kohtaan.
Pitkän päivätyön maatilamatkailuyrittäjänä tehnyt mies liikuttui liki kyyneliin kertoessaan, kuinka ankaraa kituuttamista yrittäminen oli ollut. Kunnes kaksi keksintöä muuttivat hänen elämänsä. Ne ovat loma-asuntojen vuokraamiseen keskittynyt AirBnB ja navigaattoreiden toiminnan mahdollistava GPS-paikannus.
Kaikki muuttui kuulemma paremmaksi vain muutamassa vuodessa.
Yht´äkkiä Umbrian maakunnan matkakohteekseen valinneet ihmiset ympäri maailmaa löysivät myös Paolon paikan.
Avainsana on tekniikan ohella maakunta. Italiassa niitä on 20 ja jokaisella on omat vahvuutensa sekä luonteenpiirteensä. Koko loman aikana en hetkeäkään miettinyt missä kunnassa tai kaupungissa olen. Ferentillo vai San Ginesio? Vai sitten Perugia.
En ollut millään paikkakunnalla, minä olin Umbriassa.
Ei matkailijaa kiinnosta missä kunnassa hän on. Ollaanko sitä Rautjärvellä vai Parikkalassa, Kuortaneella vai Lapualla on herttisen yhdentekevää. Turistia kiinnostaa elämykset.
Yleensä ne koostuvat mukavasta majapaikasta ja riittävän monipuolisesta tarjonnasta itseään kiinnostavista asioista. Tyypillisesti ne liittyvät ulkoiluun, ruokailuun tai kulttuuriin.
Kannustan siis suomalaisia kuntia ja kaupunkeja tekemään yhä vähemmän kunta- ja kaupunkikohtaista matkailumarkkinointia. Ja yhä ahneemmin rajat sivuuttavaa yhteistyötä.
Paukut kannattaa yhä rajummin keskittää alueiden brändäämiseen. Unohtamatta kohteiden yhä parempaa tuotteistamista. Oli kyse sitten alamäkipyöräilystä, käsityökeskuksesta tai taidegalleriasta.
Kohteita myös kannattaa ketjuttaa: laaturavintolan kannattaa suositella kilpailijaansa, koska hän tekee samoin.
Suomessa vain Lappi on onnistunut tekemään itsestään alueellisen brändin. Vaikka eittämättä alueen sisällä käydään rajua kilpailua turisteista, näyttäytyy maakunta ulospäin selkeäpiirteiseltä ja jännittävältä.
Matkailumarkkinoinnissa käytettävien alueiden pitää olla riittävän isoja ja oikeasti olemassa. Ulkomaalaisille kaupiteltava Järvi-Suomi on pöhkö ja synteettinen idea. Eivät Tampere, Iisalmi ja Varkaus liity matkailullisesti mitenkään toisiinsa. Vastaavasti liian pieni ei kannata olla.
Saimaan alueen tulisi mainostaa itseään yhtenä kokonaisuutena, eikä hajauttaa viestiä Mikkelin, Lappeenrannan ja Savonlinnan välille. Kunhan nyt vaan ensin saadaan ihminen alueelle, jaetaan sitten se saalis.
Mitä pienempi kunta, sitä enemmän kannattaa matkia Umbiran Paoloa. Paras hyöty koko seutukunnalle syntyy, kun yksittäiset matkailuyrittäjät taitavan digitaalisen markkinoinnin lainalaisuudet. Houkuttelevuus, löydettävyys ja valokuvat kuntoon. Ei se hakusanamainontakaan kovin vaikeaa ole.
Syrjäinen sijainti ei enää haittaa. GPS ohjaa kyllä perille. Ja kun genius loci on kunnossa, suosittelevat ihmiset löytöään muillekin.
Jani Halme
Kirjoittaja on Parikkalassa ja Helsingin Käpylässä asuva luennoitsija ja luova johtaja.
Jani Halmeen kuva: Soila Puurtinen