Kuntien ei pidä hyväksyä valtion asettamia kuntajakoselvittäjiä
Näin kirjoittaa rakennetyöryhmä julkaisussaan ”Elinvoimainen kunta- ja palvelurakenne” Osa I Selvitysosa. Luvun otsikko on Valtion erityiset kuntajakoselvitykset.
Voimassa olevan kuntajakolain mukaan kunnat olisivat velvoitettuja osallistumaan kuntajakoselvitykseen, ”eikä esitettyjen uusien kuntien valmistelu olisi pelkästään vapaaehtoisuuden varassa”, kuten työryhmä painottaa.
Edelleen työryhmä korostaa: ”Kuntauudistus vaatii valtion taholta vahvaa resursointia kuten esimerkiksi erityisiä kuntajakoselvittäjiä, sillä kyseessä on yksi Suomen historian haastavimpia uudistushankkeita.”
Kuntajakolain mukaan ”kuntajaon muuttamista koskevan asian laajuuden tai vaikeuden johdosta taikka muusta perusteellisesta syystä ministeriö voi määrätä toimitettavaksi erityisen selvityksen, jota varten ministeriö asettaa asianomaisia kuntia kuultuaan kuntajakoselvittäjän tai selvittäjiä”. Siis ilman kuntien hyväksyntää.
Kuntajakoselvittäjän asettamisen tarkoituksena on tehdä esityö pakkoliitoksille. Se on valtiojohtoista selvitystä. Muutenhan selvittäjien asettaminen olisi puhtaasti kuntien asia.
Rakennetyöryhmältä jäi kuitenkin huomaamatta olennainen seikka: kuntajakolain tulkintatilanne muuttui, kun vuoden 1997 kuntajakolaista poistettiin kuntien pakkoliitosmahdollisuus. Pakolla voidaan toteuttaa enää vain pienehköjä osaliitoksia.
Tarkkaan ottaen kuntajakolakiin sisältyy pieni, mutta käytännössä merkityksetön pakkoliitosmahdollisuus: jos valtionvarainministeriö määrää – selvitysmiehen ehdotuksesta – toimeenpantavaksi kunnallisen kansanäänestyksen ja jos kaikissa kunnissa äänestysten tulos on kuntaliitoksille myönteinen, silloin pakkoliitos voidaan toteuttaa.
Kun pakkoliitosmahdollisuudesta luovuttiin, kuntajakoselvityssäännökset olisi pitänyt sopeuttaa uuteen tilanteeseen. Kun näin ei tehty, rakennetyöryhmän ja viimeistään kuntaministeri Henna Virkkusen olisi pitänyt ottaa se huomioon. Oikeastaan se olisi pitänyt tehdä jo hallitusohjelmaneuvotteluissa.
Nyt valtion asettamien kuntajakoselvittäjien ehdotukset kuntajaon muuttamiseksi ovat turhia, jos kunnat eivät suostu yhdistymään vapaaehtoisesti. Tähänastiset kuntien kuulemiset jo osoittavat, että kaikilla työryhmän ehdottamilla alueilla ainakin yksi kunta vastustaa liitosta. Siksi kävisi niin, että yhtään kuntaliitosta ei toteudu.
Mikäli valtionvarainministeriö kuitenkin asettaisi vähintään yhden kuntajakoselvittäjän kullekin selvitysalueelle, se johtaisi siihen, että hetkessä 70 kuntajakoselvittäjän armeija miehittäisi Suomen.
Kuntajakoselvittäjien palkkaaminen kaikkine kuluineen maksaisi maltaita. Kun heidän työnsä ei johtaisi mihinkään, olisi se julkisten varojen törkeätä väärinkäyttöä. Valtiohan maksaisi kustannukset. Melko varmasti kunnat ryhtyisivät vastatoimiin ja tekisivät omia selvityksiään palkaten avukseen jopa konsultteja. Selvitysalueetkin kenties poikkeaisivat valtion selvitysalueista.
Jotta kuntauudistuksessa voitaisiin edetä, hallituksen pitäisi tehdä nopeasti kurssin muutos ja luopua omista kuntajakoselvittäjistään. Sen jälkeen kunnat käynnistäisivät halutessaan omat selvityksensä”. Tästä mahdollisuudesta Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluomakin on muistuttanut valtiota. Kunnat voisivat siis pyytää valtionvarainministeriötä asettamaan kuntajakoselvittäjän, jolloin valtio maksaisi selvityskustannukset.
Kuntien omaa selvitystyötä helpottaisivat kuntarakennetyöryhmän teettämät laskelmat.
Jos hallitus haluaisi kaikesta vastustuksesta huolimatta toteuttaa hallitusohjelmassaan sopimansa valtakunnan laajuisen kuntauudistuksen, sen pitäisi palauttaa pakkoliitossäännökset joko kuntajakolakiin (mieluiten tähän) tai uuteen kuntarakennelakiin. Onnistuuko hallitus lainmuutoksessaan?
Aulis Pöyhönen
OTK, YM
Espoo
