Miten pesukone poistetaan
Kuntien poistokäytännöt ovat monenkirjavia. Monenkirjavuuden takana ei suinkaan ole poistoja koskevan ohjeistuksen puute, vaan ohjeistuksen takana olevan ajattelun monitulkintaisuus. Poiston käsitteen voi palauttaa juurilleen arkitodellisuuteen katsomalla, miten pesukone poistetaan tavallisessa perheessä.
Ajatellaan, että perhe seuraa pesukonetta sen jäljellä olevien käyttövuosien näkökulmasta.
Aloitetaan alusta. Perhe ostaa pesukoneen ja merkitsee mielessään pesukoneen käyttövuosien lukumääräksi vaikkapa 15 vuotta. Perhe tietää uutena ostetun pesukoneen käyttöarvon alenevan joka vuosi.
Pesukoneesta voi toki mennä jokin osa rikki, jolloin koneen jäljellä olevat käyttövuodet menevät äkillisesti nollaan, jos konetta ei korjata. Rikki mennyt osa voidaan korvata uudella osalla. Uuden osan osto palauttaa koneen jäljellä olevat käyttövuodet.
Perhe voi varautua pesukoneen ikääntymiseen säästämällä joka vuosi sellaisen summan rahaa, jonka perhe ajattelee tarvitsevansa silloin, kun vanha pesukone kannetaan täysin palvelleena ulos talosta.
Yleisohje on liian monta mieltä
Yllä kuvattu poistoajattelu on arkiajattelua, jonka varaan toimiva talous voi rakentua. Kunnille suunnattu poistoja koskeva ohjeistus on kuitenkin ongelmallinen.
Ohjeistus on julkaisussa ”Yleisohje kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta”. Yleisohje asettaa tavoitteeksi, että poistot ja arvonalentumiset vastaavat kunnan keskimääräistä vuotuista investointitasoa.
Tavoitteen voi asettaa yhtälömuotoon seuraavasti:
Poistot ja arvonalentumiset = keskimääräiset investoinnit (P+A=I)
Tavoiteyhtälönä tarkastellen muuttujien P:n ja A:n yhteenlasketun summan tulisi siis olla saman suuruinen kuin muuttujan I.
Ohje ei kuitenkaan ota kantaa, kumpi puoli yhtälöä on se, jonka mukaan tavoite asetetaan ja kumpi puoli se, jonka avulla tavoitetta toteutetaan. Onko P+A tavoitemuuttuja ja I havaittu muuttuja? Vai onko niin, että P+A on havaittu muuttuja ja I tavoitemuuttuja?
Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavan, jälleen arkitodellisuuteen vievän esimerkin avulla: Ajatellaan perheen ikääntymistä ja tilannetta, jossa yksin jäänyt leskirouva suunnittelee muuttoa palvelutaloon. Ohjeistuksen P+A=I mukaisesti toimiva leskirouva ei voisi ajaa pesukonettaan loppuun, mikäli leskirouva tulkitsisi ohjeen vaativan, että hänen tulee investoida pesukoneeseen määrä, jonka hän kunakin vuonna toteaa pesukoneen käyttöarvon jäljellä olevina käyttövuosina alenevan.
Leskirouvan esimerkissä poiston määrä P+A on leskirouvan havaitsema, kun taas investoinnin määrä I on leskirouvan päättämä.
Yhtälöä näin tulkitseva ja sen mukaan investoiva leskirouva joutuu toteamaan, että pesukoneen käyttövuodet eivät vähene, vaikka leskirouvan vuodet vähenevät.
Toisessa tapauksessa yksin jäänyt leskimies voi ajatella pesukonetta ylläpitäessään, että hänen tulee ohjeen P+A=I mukaisesti joka vuosi kirjata poistoina ja arvonalentumisina ne investoinnit, joilla hän ylläpitää pesukonettaan. Leskimies voi todeta, että investoida ei kannata, koska pesukoneen käyttövuodet vähenevät samaa tahtia leskimiehen kanssa. Leskimies ei siten investoi, eikä myöskään yhtälön P+A=I ohjaamana tee poistoja tai arvonalennuksia.
Kuntien tulkinnat poistoista
Kunnat noudattavat kirjanpitokäytännöissään molempien ääritulkintojen lisäksi kaikkia tulkintoja niiden välillä. Kirjanpito-ohjeessa annettu tavoiteohje toimii kuitenkin vain kunnassa, joka haluaa jostakin syystä säilyttää omaisuutensa määrän vakioina ikään kuin leski, joka haluaa jättää pesukoneensa seuraavalle sukupolvelle alkuperäisessä käyttökunnossa. Tavoite on kunniallinen, mutta vain yksi mahdollinen tavoite muiden joukossa.
Kirjanpidon yleisohjeesta tulisi poistaa talouden pitoa koskevat tavoiteohjeet. Jos niitä halutaan kunnille antaa, ne tulisi käsitellä kirjanpidosta erillään. Kirjanpidon tehtävä rajoittuu talouden tapahtumien asianmukaiseen rekisteröimiseen. Siinäkin on tekemistä kylliksi. Talouden tavoiteohjaus on talousjohdon, ei kirjanpidon tehtävä.
Heikki Niemeläinen, toimitusjohtaja, Kuntien takauskeskus
