Yhteensä noin kolmisenkymmentä kuntatoimijaa (kunta, kaupunki, kuntayhtymä, kuntaomisteinen osakeyhtiö tai säätiö) on käynyt oikeutta Nordea Pankki Suomi Oyj:tä ja Svenska Handelsbanken AB:n Suomen sivukonttoria vastaan lainamarginaalien korotuksista, jotka pankit toteuttivat vuonna 2009. Molemmissa oikeustapauksissa Helsingin hovioikeus on antanut tuomionsa (Handelsbanken syyskuussa 2013 ja Nordea helmikuussa 2014). Hovioikeus ei muuttanut Helsingin käräjäoikeuden tuomioita, joiden mukaan pankeilla oli oikeus nostaa lainamarginaalia.

Riidan ytimessä on ollut velkakirjan yleisten ehtojen tulkinta. Nordean yleisten ehtojen kohdassa 1.5 (Marginaalin tai koron korottaminen) todetaan:

”Pankilla on oikeus korottaa velasta perittävää marginaalia tai kiinteäkorkoisen luoton korkoa, kun korotus on perusteltua pankin lisääntyneiden varainhankinnan tai muiden kustannusten takia, joita pankki ei kohtuudella voinut ennakoida velkakirjakokonaisuutta allekirjoitettaessa, […].”

Handelsbankenilla vastaava kirjaus on yleisten ehtojen kohdassa 5 (Pankin oikeus korottaa velasta perittävää marginaalia):

”Pankilla on oikeus korottaa velasta perittävää marginaalia, jos se on perusteltua pankin lisääntyneiden varainhankinnan kustannusten tai muiden lisääntyneiden kustannusten takia, joita pankki ei kohtuudella voinut ennakoida velkakirjaa allekirjoitettaessa, […].”

Keskeinen käsite oikeusprosessia on ollut ”lisääntyneet varainhankinnan kustannukset”, jonka määritelmän sisällöstä on taisteltu. Lyhyesti voidaan todeta, että vakiintunut käsitys on ollut 1990-luvun alusta alkaen, että varainhankinnan kustannukset sisältävät pankin varainhankinnan korko- ja marginaalikustannukset (riskilisät). Pankkien väittämän mukaan varainhankinnan kustannus on vain marginaalikustannus, koska viitekorot ovat pankin kannalta läpikulkueriä. Oikeudessa pankkien näkemys hyväksyttiin.

Velkakirjojen yleinen ehto noin 20 vuotta vanha ja se löytynee lähes kaikista vuoden 1994 jälkeen allekirjoitetusta velkakirjoista. Nyt ensimmäistä kertaa oikeudessa arvioitiin ehdon sisältöä, minkä lopputuloksena oli se, että käsitteen sisältö muuttui suhteessa aikaisempaan ymmärrykseen. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska lisääntyneet varainhankinnan kustannukset perinteisesti ajateltuna on varsin hankalasti sovellettava käsite, koska varainhankinnan kustannukset voivat lisääntyä (vähentyä) viitekoron muutoksen, marginaalikustannuksen muutoksen tai muun varainhankinnan kustannuksen muutoksen vuoksi. Erityisen ongelmallista on se, että muutokset voivat mennä ja menevät ristiin. Perinteisesti ajateltuna varainhankinnan kustannukset pankkien kannalta pienivät viitekoron muutoksen vuoksi samaan aikaan kun marginaalikustannus nousi (viitekoron alentuminen oli suurempi kuin marginaalikustannuksen nousu).

Väite, että viitekorko on pankin kannalta läpikulkuerä, on kirjanpitoteoreettisesti haastava. Kirjanpidon periaatteiden näkökulmasta katsottuna pankin argumentaatiota voi pitää erikoisena, koska sen pitäisi loogisesti johtaa tuotto- ja kuluerien netottamiseen, mikä on vastoin bruttoperusteista kirjaamista. Lisäksi on huomioitava, että talletuspankin tapauksessa kokonaisvarainhankinta jakautuu hyvin monitahoisesti eri viitekorkoihin, minkä lisäksi on tiliehtojen vuoksi käytännössä korotonta varainhankintaa. Samaan aikaan antolainaus asiakkaille jakautuu todennäköisesti siten, että em. argumentaation edellyttämä kausaliteetti viitekoroissa ei käytännössä toteudu, ellei sitä ole saatu aikaan johdannaissopimuksia käyttämällä.

Voi myös pohtia sitä, miten yleinen ehto olisi pitänyt kirjoittaa, että se olisi yksiselitteinen ja mahdollistaisi marginaalin korotuksen riidattomasti. Ehdossa ei olisi pitänyt lainkaan mainita lisääntyneitä varainhankinnan kustannuksia em. soveltamisvaikeuksien vuoksi. Ehtokohta olisi pitänyt kirjata jotenkin seuraavasti:

”Pankin varainhankinnan kustannus koostuu viitekorosta, marginaalista (riskilisästä) ja varainhankinnan muista kustannuksista. Pankilla on oikeus korottaa velasta perittävää marginaalia, mikäli korotus on perusteltua pankin varainhankinnan marginaalikustannusten (riskilisien) tai varainhankinnan muiden kustannusten nousun vuoksi, jota pankki ei kohtuudella voinut ennakoida velkakirjakokonaisuutta allekirjoitettaessa. Velkakirjan liitteenä on finanssivalvonnan ylläpitämän riskilisäindeksin pisteluku velkakirjan allekirjoituspäivänä. Pisteluvun perusteella arvioidaan marginaalikustannuksen (riskilisien) muutoksia.”

Viimeiset kaksi lausetta viittaavat siihen tarpeeseen, että pitäisi olla ulkopuolinen ja riippumaton taho, jonka tuottaman informaation ja arvion perusteella voidaan analysoida mahdollisesti muuttuneita rahoitusmarkkinatilanteita. Ilman tätä julkisen toimijan kilpailutuksilla ei ole merkitystä, koska yksittäinen pankki voi tehdä päätöksiä marginaalien muutoksista ”sattumanvaraisesti”, mikä johtaa kilpailuttajan kannalta kohtuuttomaan ja kestämättömään lopputulokseen.

Oikeusprosessin aikana tilanne näytti kuntatoimijoiden näkökulmasta siltä, etteivät pankit olleet varmoja menestyksestään oikeudessa. Tämä tuli ilmi siinä, että lainakilpailutuksissa pankkien tarjouksiin tuli uusi elementti eli nimenomainen maininta siitä, että pankilla on oikeus tarkistaa lainamarginaalia X vuoden välein (yleisimmin kolmen vuoden välein). Tämän voi tulkita varautumiseksi siihen tilanteeseen, ettei velkakirjan yleistä ehtoa voisi tulkita siten, kuin Nordea ja Handelsbanken ovat tehneet. Tosin meneillään olevassa oikeusprosessissa on joitakin Nordea lainoja, joissa on käytetty ns. 10 vuoden ehtoa (pankin aloitteesta velkakirjaan otetussa vakio-/lisäehdossa on sovittu, että pankilla on oikeus tarkistaa lainamarginaalia 10 vuoden kuluttua lainan nostamisesta), mutta lopputulema näyttää olevan se, että velkakirjan vakio-/lisäehto ei estä lainamarginaalin nostamisista yleisehdon perusteella ennen vakioehdon määräajan täyttymistä.

Mitä Helsingin hovioikeuden tuomioista seuraa, mikäli korkein oikeus ei myönnä asiassa valituslupaa/-lupia tai mikäli korkein oikeus päätyisi lopulta samalle kannalle kuin alemmat oikeusasteet? Yleisesti ottaen voitaneen todeta, että pankit voivat varsin vapaasti toteuttaa lainojen uudelleen hinnoittelua omien arvioidensa perusteella ja omista lähtökohdistaan. Julkisyhteisöjen lainakilpailutusten kannalta tilanne on ongelmallinen, koska lainojen edullisuusvertailua on vaikea tehdä koko laina-ajalle – etukäteen ei voi tietää, miten eri pankit tulevat reagoimaan mahdollisiin rahoitusmarkkinoiden häiriötilanteisiin. Tosin tätä ongelmaa lieventää kuntien varainhankinnassa finanssikriisin jälkeen tapahtunut kehitys, jossa Kuntarahoitus Oyj:n markkinaosuus on kasvanut. Tätä kehitystä selittäneen ennen kaikkea se, että Kuntarahoitus Oyj valtion ja kuntayhteisöjen omistamana rahoituslaitoksena näyttäytyy kunta-asiakkaille luotettavampana ja sitoutuneempana vastapuolena kuin yksityisomisteiset pankit, vaikka tarjoushinnat eivät enää tällä hetkellä merkittävästi poikkea toisistaan. Pankkien vastaus tähän kilpailutilanteeseen on ollut se, että ne ovat tarjonneet kunnille vaihtoehtoisia markkinaehtoisia rahoituskanavia (joukkovelkakirjalainajärjestelyjä), joita on käytetty enenevässä määrin.

Oikeutta on nyt käyty pelkästään sopimusoikeudellisesta näkökulmasta. Kunnallisen päätöksenteon kannalta prosessilla on myös näinä EU:n valtiotukilainsäädännön kulta-aikoina ainakin jonkinlainen liittymäkohtansa kilpailuneutraliteettikysymyksiin, joka vaatisi erillisen oikeudellisen pohdintansa tai prosessinsa. Nordea ja Handelsbanken ovat nyt saaneet julkisilta toimijoilta (kunnat ja kuntayhtymät) taloudellista etua, joka poikkeaa alkuperäisestä tarkoituksesta ja tilanteesta, jossa rahoittaja on valittu kilpailutuksen perusteella. Lisäksi on tiedossa, etteivät kaikki pankit ole vedonneet samalla tavoin velkakirjan yleisiin ehtoihin ja nostaneet lainamarginaalia. Ovatko Nordea ja Handelsbanken siis saaneet toimenpiteidensä seurauksena kiellettyä valtiontukea suomalaiselta julkiselta sektorilta (= suomalaisilta veronmaksajilta), mikä on vääristänyt alan kilpailua?

Ari Hirvensalo, talousjohtaja, Jyväskylän kaupunki

Jukka Ojalainen, rahoituspäällikkö, Jyväskylän kaupunki

Avatar
Kuntalehti
kuntalehti@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*