Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mukaan 18 prosenttia päiväkodeista ja kouluista sekä 26 prosenttia hoitolaitoksista kärsii merkittävistä kosteus- ja homevaurioista. Tilastokeskuksen mukaan, talojen kosteusvaurioiden korjauskustannukset ovat Suomessa vuositasolla 1,5 miljardia ja terveyskulut 500 miljoonaa euroa.

Sisäilmaongelmat eivät poistu pelkästään uutta rakentamalla, sillä kuntien-, kaupunkien- ja valtion käytössä olevia rakennuksia on 2000- luvulla pilattu kiinteistöhuollon virheillä ja huonolla korjausrakentamisella.

Isoissa päiväkoti-, koulu- ja hoitolaitosrakennuksissa pitää olla oma puhtaanapito- ja kiinteistöhoitopalvelu, joka vastaa päivittäisestä kiinteistönhoidosta. Ainoa yhteydenpito kiinteistönhoitoon, ei voi olla tietokoneella tehty palvelupyyntö tuntemattomalle henkilölle.

Säästöt henkilöstökuluissa eivät saa olla etusijalla, sillä ylityöllistetty henkilöstö ei ehdi tekemään puhtaan sisäilman vaatimia työtehtäviä. Ammattitaitoinen työn laatua valvova ja työntekijöiden kanssa toimeen tuleva esimiestyö on ensiarvoisen tärkeää, jotta kiinteistöt pysyvät terveinä.

Tilojen käyttäjät tulee ottaa heti alkuvaiheessa mukaan uusien tilojen tilasuunnitteluun. Tilojen ja väliseinien tulee olla muunneltavia, jotta tilat palvelevat mahdollisimman hyvin tämän hetken ja tulevaisuuden tilatarpeita, jälkikäteen tehty muutosrakentaminen lisää sisäilmaongelmien riskiä.

Uusien tilojen rakentamisessa ei saa olla kiire, sillä epärealistinen aikataulu, huono kilpailutus ja huono rakennusvalvonta heikentävät laatua. Ensin hyvä suunnittelu ja vasta sitten toteutus.

Jarno Strengell

Kaupunginvaltuutettu (sd.), maakuntavaltuutettu

Mikkeli