Tuottajalta: Onko se älypuhelinhomma ongelma, kysyin 6.-luokkalaiselta – Koulussa tapahtuu paljon hyvää

Koulupuhe on nykyään niin negatiivista, että meinaa järki lähteä. Kaikki tuntuu olevan huonosti, opettajat voivat huonosti, vanhemmat ovat mahdottomia ja lapsistakaan ei ole paljon mihinkään paitsi räpläämään kännykkää.

Savonlinnalaisessa Pihlajaniemen koulussa oli avointen ovien päivä. Ylpeänä ja iloisena menin paikalle ”tärkeiden aikuisten päivään”. 

Vierailu oli ilman muuta ennen kaikkea henkilökohtaisesti tärkeä. Rakkaiden lähisukulaisten koulunkäynnin seuraaminen on merkityksellistä ja jotenkin liikuttavaakin.

Kun 4.- ja 6.-luokkalaiset kertovat kokeistaan ja koulun meiningeistä, se kuulostaa ihan erilaiselta kuin nykyajan koulupuhe yleensä. Siis tosiaan. Koulussa voi olla kivaa ja siellä voi oppia.

Mutta koulussakin arvostetaan vaikkapa sosiaalisia taitoja ja sitä, millainen lapsi on muille ihmisille. 

Arvostavasti seurasin muiden mukana ihan aitoja oppitunteja, joissa enempää lapset kuin opettajakaan eivät tuntuneet välittävän ylimääräisestä yleisöstä. Kuutosluokan äidinkielen tunnilla oli sanelua ja oikeastaan nyt vasta tajusin, mikä sen idea oli. Siinä piti kuunnella ja keskittyä, mutta myös saada välimerkit ja isot alkukirjaimet oikein. Tehtävä oli paljon vaikeampi kuin mielikuvissa.

Samat kuutoset harjoittelivat heti perään tiedonhankintaa. Aleksis Kiven päivänä aihe oli teemaan valittu. Tietokoneet otettiin pulpeteista opettajan luvalla. Muuten hipihiljaisessa luokassa oli lupa keskustella tämän tehtävän aikana meluamatta myös kaverin kanssa.

Nelosluokkalaisten haastattelutehtävät tuotantoeläimistä olivat vaativia. Kysymyksiä piti käydä esittämässä paikalla oleville aikuisille ja sen jälkeen piirrettiin diagrammeja tyyliin, kuinka moni oli nähnyt lähietäisyydellä lehmän tai kanan. Ryhmätyön aikana oli tietysti tärkeää myös pystyä kommunikoimaan kavereiden kanssa.

Lapset pyysivät puheenvuoroa viittaamalla, opettaja neuvoi rauhassa. Olisin mielelläni seurannut älypuhelinkiistoja ja erityisesti sitä, miten niistä selviydyttiin, mutta en nähnyt älypuhelimia tuntien aikana yhtään kenelläkään. 

Kysyin 6.-luokkalaiselta, ”miten se älypuhelinhomma oikein menee”. Onko ongelmia? 12-vuotias vastasi, että puhelimet on pidettävä repussa tai tulee vähemmän rakentavaa palautetta (”rageeta”), kertoi oppilas nauraen. No nyt asiaan on vireillä lakikin, mutta onneksi sentään jossain toimii ihan aikuisten auktoriteetti ja lasten järki.

Pienten kaupunkien ja kuntien huolena on lasten ja sitä kautta koulujen määrä. Aina ei ole helppoa saada myöskään henkilökuntaa. Toisinaan koulumatkoista tulee hyvin pitkiä. Jossain vaiheessa ainevalikoimakin voi vähentyä.

Koulumaailmassa ei ole suinkaan luopunut toivosta vaan ratkaisuja haetaan aktiivisesti. Lähetin sähköpostia Savonlinnan sivistysjohtajalle Mikko Ripatille ja kysyin asiasta, sillä Savonlinna on kaupunkina mukana Kuntaliiton verkostoperuskouluhankkeessa.

Nimenomaan väestörakenteen muutoksen aiheuttama koulutuksen saavutettavuuden ongelma on yksi suurimpia ja polttavimpiin perusopetuksen kysymyksiä, vastasi Ripatti. Yhteistyökuntana Savonlinnan kanssa on Enonkoski. Aiemmin kuntarajoja on ylitetty Sulkavan kanssa.

Savonlinnassa suurimpia tavoitteita on, että jatkossa pystyttäisiin järjestämään perusopetuksen valinnaisten kielten opetusta seudullisesti, etäopetuksen mahdollistamana. ”Koska valinnaisten A2 ja B2 -kielten opiskelijoita on nykyisin hyvin vähän, niin etäopetuksen keinoin saisimme vähäiset oppilaat koottua seutumme eri kuntien kouluista yhdeksi ryhmäksi”, kuvaili Ripatti tilannetta. 

Meidän on syytä myös miettiä, miten koulusta puhutaan. Negatiivinen puhe vaikuttaa päättäjiin, se voi vaikuttaa aikuisten kautta myös lapsiin.

Jokainen lapsi ansaitsee laadukkaan ja turvallisen koulun.  On arvokasta, jos lapset, nuoret ja henkilökunta menevät hyvällä mielellä koulutyöhön Helsingissä, Kiteellä ja Pirkkalassa.

Tiina Ojutkangas
Kuntalehden tuottaja.