Kuntahankintojen Sari Luostarinen: "Hurahda julkiseen hankintaan"

Julkinen hankinta. Kirosana, pakkopulla, järkevin toteutustapa, uhka vai mahdollisuus? Miten itse kukin asian mieltää, se herättää tunteita – ja hyvä niin.

Kuntasektori käyttää vuosittain julkisiin hankintoihin lähes 20 miljardia euroa. Näiden veroeurojen takaa löytyy niin päiväkotilasten lounasruokaa, koululaisten oppikirjoja, ikäihmisten huolehtimista kotonaan, talvimyräkän jälkeen aurattuja katuja kuin tuhansien kuntatyöntekijöiden työvälineitä – siivousmopista tietokoneiden tietojärjestelmiin, sekä paljon muuta arjen välttämätöntä ja jopa elintärkeää meille kuntalaisille.

Julkisilla hankinnoilla on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä. Elintarvikehankinnoissa ei kyse ole pelkästään ruoasta, vaan myös lasten ja ikäihmisten terveydestä aina ravintoarvoista hammashuoltoon. Hankinnat auttavat kuntia täyttämään niiden palvelutehtävää, täydentävät kuntalaisten palveluja sekä työllistävät suuren määrän ihmisiä suoraan ja välillisesti. Hankinnoilla voi myös kehittää uusia ratkaisuja ja palveluja, joita ei syntyisi ilman julkista ostajaa.

Julkinen vai yksityinen tuottaja? Kysymys tuntuu olevan julkisen keskustelun polttopisteessä. Kyseessä ei ole kuitenkaan joko-tai-valinta vaan sekä-että-valinta. Vuosikymmeniä kuntien palveluita on tuotettu sekä oman organisaation että yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta ostetuin resurssein. Mustavalkoista vaihtoehtoa ei käytännössä ole olemassa.

Julkisen ja yksityisen toimijan kumppanuus ei ole aina mutkatonta. On hyvä muistaa, että kummallakin puolella on omat motiivinsa yhteistyöhön. Niin sen pitääkin olla. Jännite kuuluu hyvään kumppanuuteen, ja se pitää puolin ja toisin hereillä.

Kuusitoista vuotta sitten aloitin työni julkisten hankintojen parissa tietämättä aihepiiristä yhtään mitään. Minusta tuli myös ensimmäistä kertaa kunnan virkamies. Uskokaa tai älkää, olin kerrasta koukussa.

Parasta antia on ollut vaikkapa se, kun sain yhytettyä rakennuttajapäällikön ja sosiaali- ja terveystoimen kehittämispäällikön vaihtamaan keskenään kokemuksia eri hankintamenettelyjen hyvistä ja huonoista puolista. Ja siitä vielä seurasi uudenlaisia toimintatapoja kummankin toimijan kilpailutuksissa. Yllättävistä suunnista voi saada kokemuksia ja oppeja, joita kannattaa kuunnella ja soveltaa.

Hankalaksikin koetun lainsäädännön raamittama, syväosaamisen, moninaisten näkökulmien sekä lukuisten toimijoiden yhteinen keitos, joka onnistuneeseen hankintaan tarvitaan, vei minut mennessään. Edelleen eri työnantajien palveluksessa laajemmin asiaan perehtyneenä, julkinen hankinta tuntuu merkitykselliseltä ja mukaansa tempaavalta työltä.

Maakunta- ja soteuudistuksen äärellä julkiset hankinnat ovat toiminnan ytimessä, ja toisaalta saavat uudenlaisia sävyjä. Syntyy uusia organisaatiota ja yhä useampi osallistuu hankintojen tekemiseen.   Hankinnan ammattilaisista tulee entistä niukempi luonnonvara. Viimeistään nyt on syytä nostaa hankintatyön arvostus ihan uudelle tasolle. Samaan aikaan pitää houkutella myös uusia osaajia tarttumaan tähän työhön.

Siispä haastan Sinut, päätöksentekijä tai johtaja; kehu ja kannusta organisaatiosi hankintaihmisiä sekä tarjoa heille selkänoja, jota he tässä joskus varsin tuulisessa tehtävässään tarvitsevat. Auta heitä valjastamaan hankinnat entistä vahvemmin kuntien – ja maakuntien – tavoitteiden ja perustehtävien tueksi.

Me hankintaheimoon kuuluvat – opitaan toisiltamme ja kehitytään yhdessä merkityksellisessä työssämme. Toivotetaan joukkoon tervetulleiksi ne, jotka pohtivat olisiko hankinnoista heidän uudeksi urakseen. Voi sitä paljon turhempiinkin asioihin hurahtaa.

Millaista tukea sinä tai organisaatiosi tarvitsette hankintojen tai osto-osaamisen kehittämiseen? Kerro siitä

Sari Luostarinen
Kuntien yhteishankintayksikön kehitysjohtaja, joka innostuu aina uudestaan julkisen hankintamaailman moninaisuuksista