Iiris Laukkanen on Järvenpään uusi kaupunginjohtaja. Virkavaali ratkesi heti ensimmäisellä kierroksella. (Kuva: Järvenpään kaupunki)

Järvenpään hallintojohtaja ja viime ajat vt. kaupunginjohtajana toiminut Iiris Laukkanen on Järvenpää uusi kaupunginjohtaja. Kaupunginvaltuuston suorittamassa virkavaalissa Laukkanen sai heti ensimmäisellä kierroksella 26 ääntä. Se riitti niukkaakin niukemmin voittoon heti kättelyssä, sillä Järvenpään valtuustossa on 51 valtuutettua.

Järvenpään tuore kaupunginjohtaja on tuore tekijä myös kaupunginjohtajahakujen suhteen. Järvenpään kaupunginjohtajan virka oli ensimmäinen, johon Iiris Laukkanen laittoi hakupaperit sisään.

-En ole ennen hakenut kaupunginjohtajan virkaa, mutta juuri Järvenpään kaupunginjohtajan virka kiinnosti. Mietin asiaa todella pitkään ja pistin sitten toisella hakukierroksella paperit sisään. Hallintojohtajankin tehtävät ovat mielenkiintoisia ja meillä on ollut erittäin hyvä tiimi tehdä töitä. Kaupunginjohtajan tehtävässä kiinnosti mahdollisuus vaikuttaa asioihin aiempaa laajemmin, Laukkanen perustelee viran hakemistaan.

Iiris Laukkanen on koulutukseltaan varatuomari ja oikeustieteen maisteri.  Järvenpään hallintojohtajana hän on työskennellyt vuodesta 2019 lähtien. Sitä aiemmin hän on toiminut muun muassa Keravan kaupunginlakimiehenä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Nousu hallintojohtajasta kaupunginjohtajaksi tarkoittaa sitä, että Järvenpäässä saadaan seuraavaksi ryhtyä etsimään uutta hallintojohtajaa. Kannattaako Järvenpäähän hakea töihin ja millaisen pomon uusi hallintojohtaja tulee saamaan?

-Järvenpäähän kannattaa ehdottomasti hakea töihin. Täällä on hyvä tiimi odottamassa ja kaupungissa on tekemisen meininki. Esimiehenä olen ehkä vaativa, mutta arvostan työntekijöitäni ja haluan myös kuunnella toisten mielipiteitä. Uskon, että uusi hallintojohtaja saa täältä hyvän työpaikan, Iiris Laukkanen arvioi.

Vuodenvaihteessa moni asia Suomen kuntakentässä muuttuu, kun hyvinvointialueet ottavat soten ja pelastustoimen hoitaakseen.

-Järvenpään kaupunki lähtee uuteen aikaan etumatkalta, sillä tällä alueella on jo muutaman vuoden toiminut kuntien yhteinen sote-kuntayhtymä (Keusote). Kaupungin organisaatioon ei siten tule vuoden vaihtuessa suurta muutosta. Talouden näkökulmasta on huomattava, että tällä alueella on kuntien omin varoin tehty sitä isoa kehitystyötä, jota osa hyvinvointialueista on vasta nyt valtion varoilla aloittamassa. Toivottavasti tämä kuntien ja kuntayhtymien aiemmin tekemä panostus kehitystyöhön huomioidaan valtion taholta jossain vaiheessa, Järvenpään kaupunginjohtajaksi valittu Iiris Laukkanen pohtii.

Maanantai-iltana pidetyssä valtuuston kokouksessa Akaan kaupunginjohtaja Antti Peltola sai 18 ääntä, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen hallintojohtaja Jorma Haapanen 6 ääntä ja Liperin kunnanjohtaja Hannele Mikkanen yhden äänen.

Ennen valintaa pidetyissä ryhmäpuheenvuoroissa vain perussuomalaiset, vihreät ja keskusta liputtivat julkisesti ”oman” ehdokkaansa puolesta. Antti Peltolaa kannattivat ryhmäpuheenvuoroissa perussuomalaiset ja keskusta. Vihreät olivat asettuneet valinnassa Iiris Laukkasen taakse. Kaikissa ryhmäpuheenvuoroissa korostettiin sitä, että kuka tahansa neljästä kärkiehdokkaasta valitaan, niin kaupunki saa hyvän kaupunginjohtajan.

Järvenpään kaupunginjohtajan virka tuli avoimeksi, kun Olli Naukkarinen valittiin kesällä Kanta-Hämeen hyvinvointialuejohtajaksi. Kahdella hakukierroksella virkaa haki yhteensä 18 hakijaa, joista haastateltiin yhdeksän. Soveltuvuusarviointeihin lähetettiin haastattelujen jälkeen neljä hakijaa.

EDIT 22.11. klo 17.00: Lisätty juttuun Iiris Laukkasen sitaatit.