kuva: Vimana
Anssi Virtanen.

Maakuntien ICT-palvelukeskus Vimana on nimittänyt Anssi Virtasen virkaa tekeväksi hankintajohtajaksi 1.10.2018 alkaen. Virtanen siirtyy tehtävään Vimanan hankintalakimiehen toimesta. Vimanan nykyinen hankinta- ja lakiasiainjohtaja Satu Ylisiurua-Hemminki siirtyy 2M-IT:n palvelukseen.

– Anssi Virtanen on luonteva valinta tehtävään hänen vahvan julkishallinnon hankintaosaamisensa sekä Vimanan toimintaympäristön tuntemuksensa ansiosta, toimitusjohtaja Kalle Toivonen sanoo Vimanan tiedotteessa.

Virtanen on työskennellyt hankinta-, laki- ja ICT-asioiden parissa julkisella sektorilla lähes 20 vuotta muun muassa Poliisin tietohallintokeskuksessa, hallinnon tietotekniikkakeskus HALTIKissa ja valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorissa. Hän on toiminut hankintalakimiehenä Vimanan hankinta- ja lakiasiainyksikössä elokuusta 2017 alkaen.

Vimanan hankintajohtajan pysyvä tehtävä avataan hakuun myöhemmin päätettävänä ajankohtana.

Vimana on kesällä 2017 perustettu valtio-omisteinen osakeyhtiö, joka toimii valtiovarainministeriön ohjauksessa. Maakuntauudistuksen astuessa voimaan 90 prosenttia Vimanan omistuksesta siirtyy maakunnille. Vimana toimii maakuntien yhteishankintayksikkönä ICT-hankinnoissa.

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.