Pohjois-Savon maakuntajohtajan valintaa valmisteleva haastatteluryhmä esittää hakuajan jatkamista virkaan. Haastattelutyöryhmä oli tiistaina pohtimassa valintaa, mutta 13 hakijasta huolimatta päätyi esittämään maakuntahallitukselle ja edelleen maakuntavaltuustolle hakuajan jatkamista. Virka tuli avoimeksi, kun vuodesta 2016 lähtien maakuntajohtajana toiminut Marko Korhonen valittiin Pohjois-Savon hyvinvointialuejohtajaksi.

Ensimmäisellä kierroksella virkaa hakeneiden joukossa olivat Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen, Keski-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen ja Rautavaaran kunnanjohtaja Henri Ruotsalainen. Maakunnan valtapuolue keskustan riveistä maakuntajohtajaksi hakivat Pohjois-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Antti Kivelä ja maakuntaliiton yhteyspäällikkönä työskentelevä Ossi Martikainen.

Maakuntahallitus käsittelee asiaa ensi viikon kokouksessaan, jonka jälkeen hakuajan jatkamiselle lopullisen sinetin iskee maakuntavaltuusto.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*