Mikko Koskela siirtyy Nokialta naapurikaupunki Tampereen hommiin. (Kuva: Nokian kaupunki)

Tampereen kaupungin uudeksi talousjohtajaksi on valittu Mikko Koskela. Hän siirtyy tehtävään Nokian kaupungin talousjohtajan tehtävästä. Koskela aloittaa talousjohtajan työt Tampereella elo-syyskuun vaiheessa.

-On hienoa päästä työskentelemään Suomen vetovoimaisimman kaupungin hyväksi. Talousjohtajan tehtävä on näköalapaikka kaupungin kehittämisessä, etenkin kuntatalouden ollessa nyt merkittävien haasteiden edessä, kommentoi Koskela valintaansa kaupungin julkaisemassa tiedotteessa.

Koulutukseltaan uusi talousjohtaja on kauppatieteiden maisteri. Virka tuli avoimeksi, kun nykyinen talousjohtaja Jukka Männikkö eläköityy syksyllä.

Teppo Rantanen uuteen rooliin

Aiemmin elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajana Tampereella työskennellyt Teppo Rantanen on valittu konsernihallinnon kilpailukyky- ja innovaatiot -ryhmän johtajaksi. Kyseessä on uusi tehtävä, sillä kilpailukyky ja innovaatiot-ryhmä perustettiin konsernihallintoon vasta pari kuukautta sitten.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



-Tehtävä on innostava ja olemme ainutlaatuisessa vaiheessa kaupungin kehittämisessä, meillä on huikeat mahdollisuudet viedä Tamperetta eteenpäin niin kilpailukyvyn, innovaatioiden kuin kansainvälisyydenkin osalta, sanoo Teppo Rantanen kaupungin tiedotteessa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*