Antti Jämsén.

Kittilän valtuusto valitsi keskiviikkona yksimielisesti Antti Jämsénin vs. kunnanjohtajaksi vuodeksi 2019. Valinta oli haastatteluryhmän ja kunnanhallituksen esitysten mukainen.

Jämsén on yhteiskuntatieteiden maisteri ja Sodankylän vs. talous- ja hallintojohtaja. Hän on toiminut kunnanjohtajana tai kunnanjohtajan sijaisena Enonkoskella, Sammatissa, Sysmässä, Nummi-Pusulassa, Taivassalossa, Honkajoella ja Kinnulassa.

Vs. kunnanjohtajan tehtävää tavoitteli kahdella hakukierroksella yhteensä 10 hakijaa. Jämsén ei ollut hakijoiden joukossa, vaan hän antoi virkaan suostumuksensa.

Jämsén on jo neljäs pätkäkunnanjohtaja Kittilässä sen jälkeen, kun Anna Mäkelä irtisanottiin syksyllä 2014 sittemmin laittomaksi todetulla tavalla. Ensin tehtävää hoiti Kyösti Tornberg, sitten Timo Kurula, ja kuluvan vuoden loppuun saakka vs. kunnanjohtajana toimii Sanna Ylinampa. Ylinampa valittiin lokakuussa Kittilän hallintojohtajaksi.

Kittilä ei voi täyttää kunnanjohtajan virkaa pysyvästi, sillä Anna Mäkelän kanssa tehdystä sovintosopimuksesta on valitettu Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.