kuva: Pyhärannan kunta / Nestori Mäkelä
Pyhäranta on noin 2000 asukkaan kunta Varsinais-Suomessa.

Pyhärannan valtuusto valitsi maanantaina Harri Hiitiön kunnanjohtajaksi. Hiitiö valittiin ensimmäisen kerran jo heinäkuussa 2018, mutta Turun hallinto-oikeus kumosi valinnan lokakuussa 2019.

Hallinto-oikeus katsoi vuoden 2018 päätöksen syntyneen virheellisessä järjestyksessä, koska valtuuston puheenjohtaja määräsi yhden valtuutetun ulos kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Harri Hiitiö

Virkaa ei julistettu uudelleen haettavaksi, vaan valinta tehtiin niiden hakijoiden joukosta, jotka olivat ilmoittaneet hakemuksensa olevan yhä voimassa. Hiitiö on toiminut Pyhärannan vt. kunnanjohtajana syyskuusta 2018 lähtien.

Hiitiön uusi valinta ei sujunut soraäänittä. Valtuustossa tehtiin esitys asian lykkäämisestä, kunnes vuoden 2018 valintaan liittyvään valitukseen saataisiin ratkaisu korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Esitys kaatui lukemin 11–4. KHO:ssa vireillä oleva valitus koskee vain tapauksen oikeudenkäyntikuluja.

Valtuuston kokouksen päätteeksi viisi valtuutettua jätti esityksen, että valtuusto käynnistää kuntalain 43 §:n mukaisen menettelyn kunnanjohtajan irtisanomiseksi. Aloitteen perustelujen mukaan Hiitiö on toiminut lukuisten asioiden valmistelussa piittaamattomasti kuntalain suhteen.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.