Harri Jalonen Vaasaan professoriksi
kuva: Jussi Vierimaa
Harri Jalonen aloittaa elokuussa professorina Vaasan yliopistossa.

Filosofian tohtori Harri Jalonen on nimitetty Vaasan yliopiston uudeksi sosiaali- ja terveyshallintotieteen professoriksi. Jalonen aloittaa tehtävässään elokuun alussa.

Jalonen on väitellyt Tampereen teknillisessä yliopistossa vuonna 2007 tiedolla johtamisesta kunnallisessa päätöksenteossa. Hän toimii tällä hetkellä johtavana yliopettajana ja arvonluonnin tutkimusryhmän johtajana Turun ammattikorkeakoulussa.

­- Kompleksisuusteoreettinen ajattelu on ollut punainen lanka tutkimuksessani. Sillä voidaan hyvin tavoittaa ajassa liikkuvia ilmiöitä – kuten juuri nyt tuoreimpana koronapandemia, joka on halvaannuttanut koko maapallon ällistyttävällä nopeudella. Korona on hyvä esimerkki siitä, miten asioiden keskinäisriippuvuudet synnyttävät yllättävää kehitystä, jota on kovin vaikea ennakoida, sanoo Jalonen Vaasan yliopiston tiedotteessa.

Jalosta veti Vaasaan yliopistoon tänä keväänä syntynyt uusi kompleksisuustutkimuksen ryhmä, jossa on mukana useita tutkijoita. Tutkimusryhmää vetää hiljattain Vaasan yliopistossa aloittanut tutkimusjohtaja, valtiotieteiden tohtori Petri Uusikylä.

Kompleksisuusajattelun lisäksi Jalonen kertoo olevansa innostunut etenkin arvonluonnin problematiikasta sekä tiedolla johtamisesta ja innovaatioista.

­- Miten arvonluonti syntyy, kuka sitä määrittelee, millaisilla kriteereillä ja miten sote-organisaatiot kykenevät tuottamaan asiakkailleen, toimintaympäristölleen ja laajemmin yhteiskuntaan arvoa.

Avatar
Jorma Ylönen
jorma.ylonen@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.