Johanna Luukkonen on toiminut Rauman kaupunginjohtajana heinäkuusta 2020. (kuva: Jussi Partanen)

Hyvinkään kaupunginvaltuusto valitsi maanantaina Johanna Luukkosen yksimielisesti uudeksi kaupunginjohtajaksi.

Luukkonen on hallintotieteiden maisteri ja Rauman kaupunginjohtaja. Hän on syntynyt Riihimäellä, mutta varttunut Hyvinkäällä. Hän työskenteli ennen kuntajohtajauraansa yli 12 vuotta eri tehtävissä Hyvinkään kaupungin palveluksessa.

Luukkonen ei ollut hakijoiden joukossa, vaan hän antoi virkaan kirjallisen suostumuksensa hakuajan umpeuduttua. Kaupunginjohtajan valintaa valmistellut työryhmä päätyi yksimielisesti esittämään Luukkosen valintaa, ja samaan päätyi kaupunginhallitus.

Nykyinen kaupunginjohtaja Jyrki Mattila siirtyy eläkkeelle myöhemmin tänä vuonna.

LUE MYÖS: Hyvinkäälle valittu Johanna Luukkonen: Kuntajohtajahaun julkisuus karsii ehdokkaita

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä