Johanna Luukkosen, 55, valittiin Hyvinkäälle suostumismenettelyn kautta. Hän on toiminut Rauman kaupunginjohtajana viime vuoden heinäkuusta. (kuva: Rauman kaupungin viestintä)

Hyvinkään valtuusto valitsi maanantaina Johanna Luukkosen uudeksi kaupunginjohtajaksi. Valinta meni Luukkosen toiveiden mukaisesti: ei julkista hakemista, julkiseksi vasta maalisuoralla. Rivakka eteneminen ja päätös.

Luukkonen sanoo, että kukaan ei ole koskaan pystynyt vastaamaan hänelle uskottavasti kysymykseen, miksi kuntajohtajien haun pitää olla niin julkista kuin se yleensä nykyisin on. Suostumuksen antaminen toki on lain mukaan mahdollinen, ja se tuo valintaan pelivaraa. Niin tehtiin nyt Hyvinkäällä.

– Mitä hyötyä siitä kenellekään on, että julkisesti tiedetään, ketkä hakevat kuntajohtajiksi, Luukkonen miettii.

Luukkosella on useita huomautuksia, joilla hän kritisoi suurta julkisuutta kuntajohtajia valittaessa. Hän myös sanoo, ettei aivan selkeästi ymmärrä, miksi kuntalaisten pitäisi esimerkiksi päästä haastattelemaan kuntajohtajaehdokkaita etukäteen, kun he eivät kuitenkaan voi olla valitsemassa ehdokasta.

– Valinnanhan tekevät kunnanhallitus ja valtuusto.

Pitkä prosessi kuormittaa

Haku- ja valintaprosessit ovat usein pitkiä, ne voivat kestää jopa kolme, neljä kuukautta. Hakijat ovat prosessin aikana kunnissaan enemmän tai vähemmän rampoja ankkoja.

– Sinä aikana hakijat ovat erikoisessa välitilassa lähtökunnassaan. Se kuormittaa sekä hakijoita että kuntia. Myös kuntalaiset voivat suhtautua uutta paikkaa hakevaan kuntajohtajaan varauksellisesti; mikä vika tässä kunnassa on, kun lähdet.

– Todellisuudessa lähtökuntahan voi hyötyä siitä, että kuntajohtaja vaihtuu, uusi johtaja voi tuoda uusia näkemyksiä ja uutta kehitystä kuntaan.

Luukkonen arvioi, että kuntajohtajan hakumenettelyn julkisuuden ja hitauden vuoksi jotkut jättävät hakematta virkoja. Monesti hakuprosesseihin sisältyy myös kovaa julkista polemiikkia. Voi olla, että julkisuus vähentää myös yksityiseltä sektorilta kuntiin siirtymistä, hän arvelee.

Luukkonen ajattelee, että valitsematta jäävien hakijoiden tulisi voida myös vetää nimensä pois siinä vaiheessa, kun kunnanhallitus asettaa hakijat paremmuusjärjestykseen ja ehdottaa, kenet valitaan. Tämä olisi hänen mielestään tarpeen myös yksityisyydensuojan vuoksi.

Nykyisestä hakukäytännöstä seuraa Luukkosen mukaan myös se, että hakijat voivat uskottavasti hakea vain pari, kolme kertaa, sen jälkeen tulee leima ikuisesta hakijasta. Ja seuraa kysymys: Mikä vika tässä hakijassa on, kun häntä ei ole valita mihinkään?

– Sellainen ajatus voi syntyä, vaikka hakijassa ei ole mitään vikaa.

Jyrki Mattila sparrasi

Johanna Luukkonen aloittaa työnsä Hyvinkään kaupunginjohtajana selkeän urasuunnitelman mukaisesti. Hän toimi aikanaan Hyvinkään kaupungin palveluksessa kaikkiaan 12 vuotta. Nyt hän palaa kotikaupunkiinsa tehtävään, josta on koko ajan haaveillut. Hän aloittaa kaupunginjohtajana elokuussa.

Luukkosen kuntahistorian alkutaival Hyvinkäällä oli 12-vuotinen: ensin päiväkodin johtajana, sitten varhaiskasvatuksen aluepäällikkönä, ja sen jälkeen kaupungin hankintapäällikkönä.

Kaupunginjohtajana oli Luukkosen ensimmäisen Hyvinkää-jakson aikana Jyrki Mattila, joka jää nyt eläkkeelle. Mattila sparrasi Luukkosta urakeskusteluissa, ja kannusti tätä hakeutumaan kuntajohtajaksi. Luukkonen on koulutukseltaan lastentarhanopettaja ja hallintotieteiden maisteri.

Kuntajohtajaura alkoi Kangasniemeltä 2015, eteni Laitilaan 2017, ja vei sieltä 2020 Raumalle. Nyt hän muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa. Mies seuraa mukana, sama mies, joka aikanaan lähti hänen matkaansa Hyvinkäältä.

Ei työntöä vaan vetoa

Rauma jää. Ja jäävät meri, Vanha-Rauma, omakotitalo, seutukaupunkiverkoston puheenjohtajuus.

– Hieno kaupunki, Luukkonen kehuu. Hyvinkää ja Rauma ovat suuruusluokaltaan samankokoiset kaupungit, Hyvinkää on hieman suurempi.

– Jo Rauma oli unelmien täyttymys, Luukkonen tuumii.

Mikään ei työntänyt häntä pois Raumalta, mutta Hyvinkää veti. Hyvinkää on Hyvinkää, kotikaupunki, jossa hän on itse kasvanut ja kasvattanut oman lapsensa. Raumalla hän viihtyi ja ehti omien sanojensa mukaan tehdä vuodessa ison pohjustuksen työlleen. Luottamushenkilöt, yrittäjät ja asukkaat tulivat tutuiksi.

Raumalla Luukkosen siirtoa on kommentoitu toteamalla, että liian äkkiä lähdit, Luukkonen. Monipuolisena himoliikkujana tunnettu Luukkonen heiluttaa karikatyyripiirtäjän Teuvo Salmisen piirroksessa pesäpallomailaa: Rauman Lukko vaihtuu Hyvinkään Tahkoon.

Monet tiesivät Luukkosen lukkarinrakkauden Hyvinkäätä kohtaan. Myös äiti.

– Äiti kysyi, haenko Hyvinkäälle, ja vastasin, että en hae. Mutta suostumuksen annoin.

Luukkonen sanoo, että ei aristellut suostumuksen antamista, ei edes sen vuoksi, että oli aloittanut Raumalla vasta vuosi sitten kesällä.

Metropolin kainaloon

Johanna Luukkonen on Hyvinkäästä puhuessaan innostunut. Hän sanoo tuovansa Hyvinkäälle kokemusta ja näkemyksiä maan eri osista ja erilaisista kunnista.

– Itä-Suomen Kangasniemi, Länsi-Suomen täystyöllinen Laitila, ja satama- ja telakkakaupunki Rauma, kuten myös Hyvinkää, ovat kaikki saman lainsäädännön alla, mutta kaikki ovat lähtökohdiltaan erilaisia toimijoita, Luukkonen sanoo.

– Kaikilla kunnilla on omat kipupisteensä, ja niihin ratkaisut. Kaikista kunnista on tarttunut mukaan jotain sellaista, joka auttaa ymmärtämään asioita uudenlaisellakin alueella.

Hyvinkää on osa isoa Kuuma-kuntakokonaisuutta. Se on osa kymmenen kunnan muodostaman kehyskuntaryhmän suurin kunta. Kuuma-kunnissa on yhteensä 328 000 asukasta, joista noin 47 000 on hyvinkääläisiä.

– Metropolin kainalossa, Luukkonen luonnehtii uutta työsarkaansa.

Luukkonen oli aikanaan Hyvinkään hankintapäällikkönä tekemisissä myös Kuuma-ryhmän kanssa. Ihan uppo-outoja eivät ole kaikki Hyvinkään nykyiset luottamushenkilötkään, sillä jotkut heistä olivat luottamustehtävissä jo silloin.

Johanna Luukkosen haastattelu Kuntalehdessä 1/2021.

 

EDIT: Korjattu oikeaksi ajankohta, jolloin Luukkonen aloittaa Hyvinkäällä 29.4. klo 14.12.

 

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä