kuva: Imatran kaupunki
Imatran kaupungintalo.

Imatran kaupunginhallitus kokoontuu tänään ylimääräiseen kokoukseen, jonka ainoa asia on kaupunginjohtajan valinta.

Kaupunginhallitus käsittelee puolueiden neuvottelemaa ratkaisua, jonka mukaan kaupunginjohtajaksi nimettäisiin talousjohtaja Kai Roslakka ja apulaiskaupunginjohtajaksi hallintojohtaja Kaisa Heino. Tämä merkitsee sitä, että talousjohtajan ja hallintojohtajan virat lakkautettaisiin.

Viimeisen sanan johtajanimityksessä sanoo valtuusto. Mikäli hallitus sinetöi esityksen, valtuusto saa tänä iltana päätettäväksi, ottaako se asian ylimääräisenä käsiteltäväkseen.

Edellinen kaupunginjohtaja Rami Hasu jätti irtisanoutumisilmoituksensa reilu kaksi viikkoa sitten. Valtuuston asialistalla on eron myöntäminen hänelle.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



─ Organisaatio ansaitsee johtamisratkaisun. Ketteryys on ollut meille tyypillistä ja valmius tähän päätökseen vahvistaa sitä. Päätös mahdollistaa vahvan tiimijohtajuuden ja hallinnon tarkastelun uudelleen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anna Helminen, kok., sanoo Imatran kaupungin tiedotteessa.

Roslakka on toiminut kaupungin palveluksessa 17 vuotta. Heino aloitti kaupunginlakimiehenä vuonna 2012 ja hallintojohtajana 2017.

Mikäli hallitus ja valtuusto hyväksyvät esityksen, kaupungin johtoryhmä kaventuu yhdellä. Johtoryhmän tehtävänkuvia on tarkoitus tarkastella kesälomien jälkeen. Harkinnassa on myös elinkeinoelämään ja elinvoimaisuuteen perehtyneen asiantuntijan palkkaaminen kaupungin johtotiimiin.