Lauri Kattelus valittiin kesäkuussa 2020 Laitilan kaupunginjohtajaksi. (kuva: Turun kaupunki / Eero Keski-Oja)

Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus on antanut suostumuksensa Naantalin kaupunginjohtajan virkaan. Katteluksen suostumuksensa kertoivat aiemmin Turun Sanomat ja Rannikkoseutu, ja Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jan Lindström, kok., vahvistaa asian Kuntalehdelle.

– Hän jätti suostumuksensa viime tiistaina, Lindström sanoo.

Laitilan valtuusto valitsi Katteluksen yksimielisesti Laitilan kaupunginjohtajaksi kesäkuussa 2020. Aiemmin, kuntavaaleista 2017 lähtien, Kattelus toimi Turun kaupunginhallituksen kokoaikaisena puheenjohtajana.

Kattelus on vuonna 1989 syntynyt lakimies. Hän on syntynyt Tampereella, mutta asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Naantalissa.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Naantalin kaupunginjohtajan virkaa tavoittelee nyt 16 hakijaa ja 3 suostumuksensa antanutta. Naantalin kaupunginhallitus päättää haastatteluun kutsuttavista maanantaina 11. tammikuuta.

Naantalin kaupunginjohtajana syyskuusta 2014 toiminut Jouni Mutanen jää eläkkeelle ensi kesänä.