Kittilä valitsee kunnanjohtajan sijaisen 13. joulukuuta. (kuva: Ville Miettinen)

Kittilän kunnanhallitus päätti tiistaina kutsua neljä vs. kunnanjohtajan virkaa hakenutta haastatteluun. Haastatteluun pääsevät kasvatustieteiden maisteri Risto Kuoksa Rovaniemeltä, filosofian maisteri Harri Mattila Kauhavalta, musiikin maisteri Tiina Nikander-Koivukangas Kittilästä ja oikeustieteen maisteri, varatuomari Sanna Ylinampa Kolarista.

Kuoksa työskentelee Ounasvaaran lukion rehtorina. Mattila on entinen Kauhavan kaupunginjohtaja, joka toiminut myös Kainuun sote- ja maakuntauudistuksen muutosjohtajana. Nikander-Koivukangas on Kittilän sivistysjohtaja, ja Ylinampa on toiminut lokakuusta lähtien Kittilän vs. kunnanjohtajana. Hänen pestinsä päättyy vuodenvaihteessa, ja uusi sijainen valitaan vuoden 2018 ajaksi.

Nelikko haastatellaan 5. joulukuuta. Samana päivänä haastattelujen jälkeen kunnanhallitus tekee esityksensä valtuustolle, joka valitsee sijaisen 13. joulukuuta.

Sijaisuuden tavoittelijoita oli kahdella hakukierroksella yhteensä 24. Kuntalehden uutisessa 25.11. uudeksi hakijaksi mainittu Tuulikki Salmenkylä oli jättänyt hakemuksensa myös ensimmäisellä kierroksella.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Sopimusasia laittomasti irtisanotun kunnanjohtajan Anna Mäkelän ja kunnan välillä on edelleen kesken, ja siksi Kittilä ei voi täyttää kunnanjohtajan virkaa vakinaisesti.  Valtuusto hyväksyi erosopimuksen joulukuussa 2016, mutta valtuuston päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen.