Laihia käynnistää uuden kunnanjohtajan etsimisen. (Kuva: Laihian kunta)

Laihian kunnanjohtaja Juha Rikala irtisanoutunut siten, että hänen viimeinen päivänsä virassa on 16. lokakuuta. Asiaan ei liity dramatiikkaa, kertovat Rikala ja Laihian kunnanhallituksen puheenjohtaja Minna Niemi, kesk.

– Ihan itsekkäistä syistä jään pois. Minulla on ollut hieman terveydellisiä haasteita ja omaa hyvinvointia ajatellen tein tällaisen ratkaisun, Rikala, 60, sanoo.

Juha Rikala on syntyperäinen laihialainen. Hänet valittiin kunnanjohtajaksi huhtikuussa 2011. Hän on kasvatustieteiden maisteri Joensuun yliopiston Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksesta, ja ennen kunnanjohtajan pestiä hän työskenteli Laihian sivistys- ja vapaa-ajanjohtajana.