Ylivieskan valtuusto valitsi maanantaina oikeustieteen maisteri Maria Sorviston uudeksi kaupunginjohtajaksi. Sorvisto sai valtuuston virkavaalissa 22 ääntä ja Keminmaan kunnanjohtaja Mauri Posio 13 ääntä.

Vuonna 1983 syntynyt Sorvisto on työskennellyt elokuusta 2009 alkaen Haapaveden kaupungin palveluksessa. Hänellä on vakituinen virka hallintojohtajana. Vuosina 2013–2014 Sorvisto toimi noin vuoden verran kaupunginjohtajan sijaisena ja viimeiset kaksi ja puoli vuotta hän on hoitanut talousjohtajan tehtävää. Ennen siirtymistään kaupungin palkkalistoille hän oli noin kaksi vuotta Haapaveden Opistolla oikeustieteellisen linjan lehtorina.

– Ylivieska on entinen kotikaupunkini ja on todella motivoivaa päästä kehittämään sitä yhdessä luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kanssa. Näin naapurista katsottuna Ylivieskan haasteet ovat hieman toisenlaiset, väkiluku kasvaa ja pitää miettiä, miten koulujen ja päiväkotien neliöt riittävät, Sorvisto sanoo.

Sorviston mukaan Ylivieskassa on myös tehty hyvää työtä talouden kuntoon saattamiseksi.

– Alijäämät on kuitattu. Tuntuu, että siellä on hyvä draivi päällä. Toki isot investoinnit vaativat tiukkaa talouden pitoa tulevaisuudessa. Ylipäätään koen kunta-alan mielenkiintoisena. Kunnat alueellamme ovat hyviä näköalapaikkoja: tehtävät ovat monipuoliset ja samanlaisia päiviä ei ole.

Kaupunginjohtajan virkaan oli kahdella hakukierroksella yhteensä 13 hakijaa, joista 4 haastateltiin. Ylivieskan nykyinen kaupunginjohtaja Terho Ojanperä jää eläkkeelle syyskuun alussa.

Juttua muutettu 9.4. klo 21.54: Lisätty Sorviston kommentit.

 

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä