Matti Bergendahl aloittaa toukokuun alussa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajana.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto valitsi tiistaina Matti Bergendahlin sairaanhoitopiirin uudeksi johtajaksi. Bergendahl on lääketieteen tohtori ja lastentautien erikoislääkäri.

Bergendahl on toiminut viimeksi Realia Group -konsernin toimitusjohtajana vuosina 2015–2019. Sitä ennen hän toimi Mehiläinen Oy:n toimitusjohtajana 2005–2014 ja Mehiläisen emoyhtiö Ambea-konsernin toimitusjohtajana 2010–2012 ja varatoimitusjohtajana 2007–2009 ja 2012–2014.

Bergendahl on valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1991, väitellyt lääketieteen tohtoriksi vuonna 1993 ja valmistunut lastentautien erikoislääkäriksi vuonna 2000. Vuonna 2001 hän suoritti Sveitsissä MBA-tutkinnon ja vuonna 2002 hänelle myönnettiin dosentin arvo Turun yliopistossa.

Bergendahl sai valtuuston virkavaalissa 320 ääntä ja Tyksin sairaalajohtaja Petri Virolainen 121 ääntä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Olen innoissani, että pääsen kehittämään Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin palveluita yhdessä sairaanhoitopiirin ammattitaitoisen ja kokeneen henkilöstön sekä sen omistajakuntien kanssa. Tyks ja Turun yliopisto ovat minulle tuttuja, on ilo palata paikkaan, josta olen työurani aloittanut, Bergendahl sanoo sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Sairaanhoitopiirin johtaja oli määrä valita jo joulukuussa, mutta sairaanhoitopiirin valtuusto palautti viran täyttämisen uudelleen valmisteltavaksi. Sairaanhoitopiirin hallitus esitti tuolloin, että valtuusto olisi oikeuttanut hallituksen päättämään myöhemmin sairaanhoitopiirin johtajan palkasta ja virkasuhteen muista ehdoista. Valtuutettujen enemmistö katsoi, että nämä asiat pitää tuoda valtuuston päätettäviksi.

Valtuusto vahvisti Bergendahlin kokonaispalkaksi 16 750 euroa kuukaudessa. Bergendahl on sopinut aloittavansa tehtävässään toukokuun alussa.

Virkaa tavoitteli kuusi hakijaa. Bergendahl ei ollut hakijoiden joukossa, vaan hän antoi virkaan myöhemmin suostumuksensa. Virka tuli avoimeksi, kun Leena Setälä irtisanoutui ja siirtyi VSSHP:n strategiajohtajaksi 16.6.2019 alkaen. Vaasan sairaanhoitopiiristä eläkkeelle jäänyt johtaja Göran Honga on toiminut kesäkuusta lähtien johtajan sijaisena.