kuva: VSSHP
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto ei vielä tiistaina valinnut sairaanhoitopiirille uutta johtajaa.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin valtuusto päätti tiistaina palauttaa sairaanhoitopiirin johtajan viran täytön uudelleen valmisteltavaksi.

Sairaanhoitopiirin hallitus esitti, että valtuusto olisi oikeuttanut hallituksen päättämään myöhemmin sairaanhoitopiirin johtajan virkasuhteen palkasta ja muista ehdoista, mutta valtuutettujen mielestä nämä asiat olisi pitänyt tuoda valtuuston päätettäviksi. Palautus voitti äänestyksessä luvuin 306–136.

Hallitus esitti yksimielisesti dosentti, erikoislääkäri, MBA Matti Bergendahlin valintaa sairaanhoitopiirin johtajan virkaan. Virkaa tavoitteli kuusi hakijaa. Bergendahl ei ollut hakijoiden joukossa, vaan hän antoi myöhemmin suostumuksensa valintaprosessiin osallistumisesta.

Virka tuli avoimeksi, kun Leena Setälä irtisanoutui ja siirtyi VSSHP:n strategiajohtajaksi 16.6.2019 alkaen. Vaasan sairaanhoitopiirin eläkkeelle jäänyt johtaja Göran Honga on toiminut kesäkuusta lähtien johtajan sijaisena.

 

 

 

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä