Muurame on 10 500 asukkaan kunta Keski-Suomessa. (Kuva: Muuramen kunta)

Muurame käynnistää uuden kunnanjohtajan hakuprosessin maaliskuussa. Muuramen kunnanjohtajana vuodesta 2005 toiminut Ari Ranta-aho jää eläkkeelle helmikuun alussa 2024.

Ranta-aho jää kuluvan vuoden aikana pitämään vuosilomiaan. Uuden kunnanjohtajan on tarkoitus ensin toimia Ranta-ahon sijaisena ja hänen eläköidyttyään jatkaa vakinaisessa virassa.

Ranta-aho on vasta toinen kunnanjohtaja Muuramessa. Hänen edeltäjänsä Pauli Autio toimi virassa vuodet 1972-2005.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mika Ilvesmäki, kesk., kiittää Ranta-Ahon tekemää työtä kunnan kehittämiseksi. Kunnan asukasmäärä on kasvanut lähes 2000 hengellä Ranta-ahon kaudella ja Muurameen on saatu runsaasti uusia yrityksiä.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



– Ari Ranta-aho jättää seuraajalleen kunnan, joka on vahvasti uudistumiskykyinen sekä katsoo tulevaisuuteen. Lisäksi kunnan talous on kunnossa, Ilvesmäki sanoo Muuramen kunnan tiedotteessa.