Yrjö Eronen on toiminut Rääkkylässä määräaikaisena kunnanjohtajana helmikuusta 2020. (Kuva: Riikka Hurri)

Rääkkylän kunnanjohtajan virkaa tavoitteli neljä hakijaa maanantaina 7. maaliskuuta päättyneen hakuajan aikana.

Virkaa hakivat kauppatieteiden maisteri Kimmo Hietala Vantaalta, yhteiskuntatieteiden maisteri Matti Kuittinen Tohmajärveltä, kasvatustieteen maisteri Marko Lievonen Kiteeltä ja yhteiskuntatieteiden maisteri Jaakko Löppönen Rääkkylästä.

Maanantai-iltana kokoontunut kunnanhallitus päätti jatkaa hakuaikaa kahdella viikolla 21. maaliskuuta saakka.

Virka oli haettavana jo elokuussa 2020, mutta valtuusto päätti tuolloin jättää viran täyttämättä. Lykkäyksellä haluttiin varmistaa jatkuvuus neuvotteluissa ja järjestelyissä, jotka koskivat Pohjois-Karjalan tietoverkko-osuuskuntaa ja sote-palveluja. Kuntavaalien siirtyminen ja Rääkkylän kunnan joutuminen arviointimenettelyyn lykkäsivät kunnanjohtajan hakua vielä niin, että kunnanhallitus julisti viran haettavaksi vasta tämän vuoden helmikuussa.

Jo kertaalleen eläkkeelle jäänyt Yrjö Eronen on toiminut Rääkkylän määräaikaisena kunnanjohtajana helmikuun 2020 alusta. Eronen oli Rääkkylän kunnanjohtajana vuodesta 2007 vuoteen 2013. Vuodet 2014–2020 kunnanjohtajana työskenteli Tuula Luukkonen.

Juttua muutettu 7.3. klo 23.02: Muutettu otsikkoa ja lisätty tieto, että kunnanhallitus päätti jatkaa hakuaikaa.