Panu Peitsaro kampanjoi kokoomuksen riveissä vuoden 2019 eduskuntavaalien alla. Kevään kuntavaaleissa hän on Liike Nytin listalla. (kuva: Jorma Ylönen)

Itä-Savon sairaanhoitopiirin eli Sosterin kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro on kevään kuntavaaleissa Liike Nytin ehdokkaana Savonlinnassa.

Liike Nyt tiedotti Peitsaron ehdokkuudesta perjantaina. Liike Nytin listalle siirtyy myös Savonlinnan kaupunginhallituksen jäsen, apulaisrehtori Sanna Metsälä, kesk.

Peitsaro ilmoitti joulukuun lopussa irtisanoutuvansa Sosterin johtajan tehtävästä, ja hän lopettaa työt Sosterin palveluksessa tammikuun lopussa. Peitsaro on puolustanut näkyvästi Savonlinnan keskussairaalaa ja Sosterin linjausta, jonka mukaan Sosteri olisi pitänyt sote-uudistuksessa liittää Pohjois-Savon hyvinvointialueeseen. Maan hallitus on kuitenkin velvoittanut Sosterin kuulumaan Etelä-Savoon myös uudessa sote-rakenteessa.

Peitsaro kertoo olleensa hyvin pettynyt kokoomuksen varapuheenjohtajan, mäntyharjulaisen Antti Häkkäsen toimintaan asiassa.

– Kaupungin tai alueen ihmisten huolet eivät kantaudu riittävästi päättäjien korviin. Uskomme, että Liike Nytin kautta pystymme paremmin vaikuttamaan tärkeisiin päätöksiin, sanovat Peitsaro ja Metsälä. 

Peitsaro on eronnut kokoomuksesta. Hän oli kokoomuksen ehdokkaana eduskuntavaaleissa 2019, sai Kaakkois-Suomen vaalipiirissä 2528 ääntä ja saavutti paikan varakansanedustajana.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä