Jani Pitkäniemi on toiminut valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston osastopäällikkönä vuodesta 2017. (Kuva: Laura Oja)

Porvoon kaupunginhallitus päätti maanantaina yksimielisesti valita kaupunginjohtajaehdokkaista henkilöarviointiin Robert Nymanin ja Jani Pitkäniemen.

Robert Nyman on liikuntatieteiden maisteri. Hän on työskennellyt vuodesta 2018 Inkoon kunnanjohtajana ja sitä ennen, vuodesta 2012, Raaseporin kaupungin sivistystoimenjohtajana. Vuosina 2008–2012 hän toimi Inkoon opetusjohtajana ja vuodet 2006–2008 Solvallan urheiluopiston rehtorina.

Jani Pitkäniemi on valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston osastopäällikkö. Hän on toiminut osastopäällikkönä vuodesta 2017, ja hän aloitti toisen viisivuotiskautensa kesäkuussa 2022. Pitkäniemi on kauppatieteiden maisteri. Hän on toiminut aiemmin muun muassa VM:n kunta- ja aluehallinto-osaston kuntatalousyksikön päällikkönä sekä talous- ja rahoitusasioiden erityisasiantuntijana Suomen EU-edustustossa Brysselissä.

Kaupunginhallitus saa henkilöarviointien tulokset eteensä 4. maaliskuuta. Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan 13. maaliskuuta.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Virkaa tavoitteli 19 hakijaa, joista 4 sai kutsun haastatteluun. Porvoo joutui etsimään uutta kaupunginjohtajaa, kun Jukka-Pekka Ujula valittiin Helsingin kaupungin kansliapäälliköksi.