kuva: PHHKY
Markku Pekurinen kehittää kannustinjärjestelmää Päijät-Hämeen yhteisyritykseen.

Professori, terveystaloustieteen dosentti Markku Pekurinen on aloittanut Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yhteisyrityksen valmistelun asiantuntijana.

Pekurinen keskittyy kehittämään kannustinjärjestelmää, joka sisällytetään yhteisyrityksen ja kuntayhtymän väliseen sopimukseen. Kannustinjärjestelmä määrittää yhteisyrityksen toiminnan periaatteet, eli miten hyvästä toiminnasta palkitaan ja millaisia sanktioita lankeaa, jos tavoitteita ei saavuteta.

– Tavoitteena on luoda järjestelmä, joka palkitsee palvelujen saatavuuden parantamisesta ja ohjaa hyvään, kestävään taloudelliseen toimintaan, Pekurinen kertoo hyvinvointiyhtymän tiedotteessa.

Pekurinen on aiemmin ollut kehittämässä terveydenhuollon sopimusjärjestelmiä muun muassa Pirkanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Hän on myös ollut ideoimassa alueellista sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista Sosterin ja Eksoten syntyaikoina. Viimeisimmäksi hän on työskennellyt THL:ssä johtajana ja tutkimusprofessorina. Lisäksi hänellä on terveystaloustieteen dosentuuri Tampereen ja Kuopion yliopistoissa.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä