KUVA: PIXABAY

Juuan kunnanjohtajan virkaa tavoitellut Esko Rautiainen on jättänyt Itä-Suomen hallinto-oikeudelle valituksen Juuan valtuuston päätöksestä, jolla se valitsi Henri Tanskasen kunnanjohtajaksi.

Rautiainen vaatii päätöksen kumoamista. Hän katsoo, että Tanskanen ei täytä viran kelpoisuusehtoja.  Lisäksi päätös sisältää Rautiaisen mukaan hänen ikäänsä perustuvaa lainvastaista syrjintää.

Hakuilmoituksessa kunnanjohtajalta edellytettiin kokemusta julkishallinnon johtavista tehtävistä. Rautiaisen mielestä Tanskasen työ maahanmuuttoviraston ylitarkastajana on asiantuntijatehtävä, joka sisältää hieman esimiestehtäviä, mutta ei ole kelpoisuusvaatimuksissa edellytetty johtava tehtävä.

Juuan kunta kertoi hakuilmoituksessa myös arvostavansa johtamistaitoa, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, elinkeinoelämän ja kuntien välisen yhteistyön tuntemusta, juridista osaamista sekä työkokemusta kunnallishallinnon johtavista tehtävistä. Tanskasella ei ole Rautiaisen mukaan näyttöä mainituista asioista.

Lisäksi Rautiainen katsoo sosiaalisen median perusteella, että Tanskanen on edellisen kunnanjohtajan Markus Hirvosen opiskelukaveri ja jonkinasteinen ystävä ja Hirvosen olisi pitänyt siksi jäävätä itsensä kunnanjohtajan valinnan valmistelusta.

Juuan valtuulto valitsi Henri Tanskasen yksimielisesti 14. joulukuuta. Vuodesta 2016 Juukaa johtanut Markus Hirvonen siirtyy Pohjois-Karjalan maakuntajohtajaksi.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä