kuva: Akseli Muraja
Anu Sepponen (vas.) aloitti Rautalammin kunnanjohtajana vuoden 2018 alussa. Lokakuussa 2018 Sepposen kanssa kunnan asioita setvivät hallintojohtaja Merja Koivula-Laukka ja Eino-koira.

Ruokolahden valtuusto valitsi maanantaina Anu Sepposen uudeksi kunnanjohtajaksi. Imatralla kirjoilla oleva Sepponen on kauppatieteiden maisteri ja Rautalammin kunnanjohtaja.

Valinta oli täpärä. Sepponen sai toisella äänestyskierroksella taakseen 14 valtuutettua ja Ruokolahdelta lähtöisin oleva keskustan ministeriryhmän valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen 13 valtuutettua. Ensimmäisellä kierroksella Tiilikainen sai 13 ääntä, Sepponen 10 ääntä ja valtiotieteiden maisteri, muun muassa Evijärven ja Myrskylän kunnanjohtajana työskennellyt Sabah Samaletdin 4 ääntä.

Sepponen valittiin Rautalammin kunnanjohtajaksi marraskuussa 2017, ja hän aloitti tehtävässään vuoden 2018 alussa. Ennen kuntauraansa hän työskenteli parinkymmenen vuoden ajan pankkialalla.

– Olen todellakin viihtynyt kunnanjohtajan työssä. Asioihin voi vaikuttaa, jos tahtoa ja halua riittää. Ja sitä kyllä riittää, Rautjärveltä lähtöisin oleva Sepponen sanoo.

Ruokolahden kunnanjohtajan virkaa tavoitteli kymmenen hakijaa, joista viisi kutsuttiin haastatteluun.  Virka tuli haettavaksi, kun nykyinen kunnanjohtaja Tuomo Sallinen valittiin Lappeenrannan kaupunginsihteeriksi. Sallinen on johtanut kuntaa vuodesta 2018.

Juttua muutettu 25.8. klo 10.00: Lisätty Sepposen kommentti.

 

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä