Siikalatvan valtuusto valitsee kunnanjohtajan 28. helmikuuta. (Kuva: Siikalatvan kunta)

Siikalatvan kunnanhallitus esittää 28. helmikuuta kokoontuvalle valtuustolle, että se valitsee kunnanjohtajaksi Pekka Iivarin ja varalle Päivi Keisasen. Valintaa valmistellut haastatteluryhmä suositti kunnanhallitukselle äänin 7-4 Iivarin valintaa.

Pekka Iivari on filosofian tohtori. Hänet valittiin viime vuoden kesäkuussa Kemijärven kaupunginjohtajaksi, mutta hän jätti tehtävän lokakuussa kolmen kuukauden työskentelyn jälkeen. Ennen kaupunginjohtajaksi valitsemista hän toimi Lapin ammattikorkeakoulun yliopettajana ja Kemijärven kaupunginvaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Hänet valittiin kaupunginvaltuustoon vuonna 2021 Tulevaisuuden Kemijärvi -yhteislistalta.

Päivi Keisanen on Pohjois-Pohjanmaan liiton kehittämispäällikkö.

Siikalatvan kunnanjohtajan paikka avautui, kun Pirre Seppänen valittiin Lieksan kaupunginjohtajaksi. Hakemuksia kertyi kahdella hakukierroksella yhteensä 19. Haastattelukutsun sai 5 johtajaehdokasta. Soveltuvuusarviointiin eteni Iivarin ja Keisasen lisäksi Kiuruveden hallinto- ja talousjohtaja Juho Jukkola.

Mainos (juttu jatkuu mainoksen jälkeen)



Kunnanjohtajan avoimen viran hoitajana toimii hallintojohtaja Jouni Tiirola siihen saakka, kunnes uusi kunnanjohtaja aloittaa virassa.